Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

22. joulukuuta 2016

Jouluiloa!


11. joulukuuta 2016

Jere silmätarkissa

Olin vallan unohtanut, että Jeren silmätarkki vanheni aikaisemmin syksyllä. Aika kiitää niin nopeasti... Varasin siis Jerelle silmätarkin heti kun muistimokani tajusin ja saatiinkin aika itsenäisyyspäivän jälkeen.

Jerellä silmät edelleenkin terveet, viidennen kerran. Aavistuksenomaista alkavaa ikänäköä oli silmissä kuulemma havaittavissa. Se nyt toki kuuluu asiaan jo tässä vaiheessa.

Tarkastuksen suoritti jälleen kerran Päivi Vanhapelto.

27. marraskuuta 2016

Kiskon Agilityn seuramestari 2016!


Ei hitsi mikä päivä eilen Jeren kanssa seuramme mestaruuskisoissa! Olin tietenkin ilmonnut Jeren avoimeen eli vaativimpaan luokkaan, jossa on käytössä kaikki agilityn esteet. Mikään muu ei Jeren kanssa nykyään kannata, kyllä radassa täytyy olla haastetta ja variaatioita. Haaste ja variaatio toki toivat samalla tullessaan korkeammat hypyt (55cm) ja esteiden takakierrot muunmuassa.

Olin ilmonnut Jerelle kolme starttia. Kahdesta tuli hylsy, yhdestä hyväksytty tulos. Se nolla, jota toki haettiin, jäi vielä odottamaan itseään. Jokaisessa startissa mulle sattui pari aivan turhaa ja typerää mutta mulle niin kovin tyypillistä virhettä: jäin taas ihailemaan Jeren menoa, ja seuraavassa kääntessä olinkin sitten myöhässä, tai sitten en tehnyt ohjausta täysin loppuun asti. Toisaalta mun muita tyypillisiä helmasyntejä kuten panikoimista, semmosta huiskimista tai radan unohtelua ei nyt ollut.

Rata oli haastava (virallisen agilitytuomari Petteri Kermisen käsialaa), ja täynnä ansaesteitä ja houkuttavia vääriä putkenpäitä. Avoimen missään säkäluokassa ei kovin montaa hyväksyttyä tulosta tullut. Varsinkin putket koitui monen kohtaloksi. Jere ei haksahtanut ansaan kertaakaan, se oli nyt tosi hyvin kuulolla.
Seuramestiksien avointen rata

Kepit meni kertalaakista yhdessä startissa, kahdessa muussa uusintayrityksellä. Sekin oli tosi hyvin, kun ne meidän kevään epiksethän kaatui nimenomaan keppeihin, eikä Jere lopulta mennyt niitä silloin ollenkaan vaikka kuinka tahkottiin. Että eteenpäin siinäkin. =) Yliaikaahan siinä tuli, kun joutui palaamaan alkuun, sitten temppuiltiin istu-anna tassua -leikkiä, että epäonnistuminen saatiin unhotettua, mutta tässä tapauksessa se kannatti. Että oon ylpeä Jerestä ♡
Vieläkin epäuskoisena, että se hyväksytty tulos tuli...

9. lokakuuta 2016

Syksyn kuulumisia

Syksy on jo pitkällä ja harrastuskausi polkaistu käyntiin aikapäiviä sitten - ja mun tapahtumakalenterissa pyörii aina vaan Helsingin kesä- sekä Turun elonäyttelyt... No korjataanpa tää tilanne nyt viimeinkin.

Meikäläisen synttäripäivä heinäkuussa tosiaan vietettiin Helsingin kesänäyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella. Tuomarina lappalaisilla toimi Kirsi Honkanen, joka oli tuttu jo viime vuoden Salon-näyttelystä. Sieltä mulle lopulta, kaikesta huolimatta (Juuso VSP-VET) jäi semmoinen mielikuva, että Juuso oli vähän platku kehässä ja meni sieltä mistä aita matalin tyyliin "ollaan ja tehdään kun on pakko". Se esiintyi joo, mutta teki vain tarvittavan. Reippaus ja iloisuus puuttuivat. Ei se Salo KR huono ollut, mutta kun ennen sitä oli ollut ihan huikeitakin hetkiä ja upeita esiintymisiä, ni semmoinen perus on vaan perus. Ja kyllä vaan esiintymisellä saa paljon aikaan: kesä-Helsingissä oli kehässä taas pirtsakka Juuso, ja vaikka arvostelu on samantyyppinen Salon kanssa, oli se heti paljon positiivissävytteisempi. 
"Hyvä koko, hyvässä kunnossa oleva veteraaniuros. Hyvä pään malli ja vahvuus. Erinomainen sukupuolileima. Hyvin kiinnittyneet korvat. Erittäin hyvä kaula, vahva selkä. Riittävän ylös kiinnittynyt häntä. Täyteläinen runko. Sopiva raajaluuston vahvuus. Riittävät kulmaukset. Hyvä askelpituus, liikkuu edelleen hyvällä takapotkulla. turkki ei parhaassa mahdollisessa näyttelykunnossa (hieman makaava). Miellyttävä kehäkäytös."
Kesä-Helsingissä Juuso oli lopulta jopa PU3. Juuso se tuntuu lämpiävän sitä paremmin mitä pidemmälle kehät etenee: PU-kehässä Juuso rullasi sellaista menoa, että edellämenijät meinasi jäädä alle siitä huolimatta, että juoksutin Juusoa ihan kehän äärilaidoilla. Edellämenijäkin huuteli yhdessä vaiheessa, että älä tuu liian lähelle. X) Ei me sentään iholla oltu missään vaiheessa. Kehässä varsinaisen tuomarin kanssa oli myös tuomariharjoittelija, ja heidän keskusteluissaan kävi ilmi myös sellaisia asioita, joita ei arvosteludokumenttiin kirjattu. Juusolla oli kuulemma urosporukan paras otsapenger.

Juuson edesmenneen Juti-isän omistajat Saila ja Mika olivat myös Tuomarinkartanolla Piitu-mummelinsa (Teelimentten Encore) kanssa. Juuso ja Piitu pääsivät yhteiskuvaankin. =) Narttukehänkin pääsin osalliseksi, kun olin siellä Inka-rouvan (Teelikamentten Illusia) kanssa.
Piitu ja Juuso

Elokuussa oltiin Raisiossa Elonäyttelyssä. Juuson SA sai jatkoa myös ruotsalaisen Carin Åkerssonin toimesta. Juuso oli myös VSP-VET mutta harmittavasti taas kerran PU-kehässä eka sijoittumaton. SAsta olen kyllä tosi iloinen: sitä ei ihan hevillä anneta ja kun se vielä annetaan veteraanille...
PU-kehä - Juuso toinen oikealta

Näyttelyn jälkeen otettiin perhepotretti: samaisessa kehässä esiintyivät saman isän kolme jälkeläistä, jokainen vain eri pentueista eli eri äidistä. Vasemmalla "Pepe" Eisenfest Rantarosvo, keskellä "Tuisku" Vanilla's Honey Armanda sekä oikealla Juuso. Yhdessä todettiin sisarusten omistajien kanssa, että isäänsä ovat tainneet tulla.

Elokuun lopulla oli jälleen "pakko" päästä Tuomarinkartanolle. Siellä kaikkien rotujen näyttelyn rotutuomarina oli Marja Talvitie. Juuso on aikoinaan ollut Talvitiellä avomiehen esittämänä ja sen paras vanhojen aikojen tulos onkin ko. tuomarilta. Tuomaritädillä vaan on persoonallinen ote kehätouhuun vahvistunut viime vuosina: saattaapi todeta koirasta mutta myös esittäjästä hyvin suoraan ja kuuluvalla äänellä mitä sattuu, ja olipa alkanut harjailemaan koiria eräässä viime vuoden lapinkoirakehässä, kun olivat kuulemma väärin harjattuja. Rouvan huonon päivän ovat saaneet handleritkin kokea. Oli niin mielenkiintoista kommenttia osunut eteen, että pitihän sitä änkeä mukaan, kun kerran tilaisuus tuli. Tuomarin maineesta kertoi lappalaisten osallistujamääräkin - vaivaiset kuusi.

Helsingissä Talvitie oli lopulta hyvinkin leppoisalla tuulella, vaikka alkuun näyttikin happamalta. Juusollekin leperteli, kun ensin kysyi multa koiran ikää, että sinäpä olet päässyt jo miehen ikään. :) Mulla ei ole henk koht mitään muuta väliä kuin että koiria kohdellaan ja käsitellään hyvin. Mulle saa tuomari sanoa mitä lystää. Juuso oli lopulta ROP-veteraani, ja tottakai jäätiin isoon kehään. Sama tuomari myös siellä, ja Talvitie naureskelikin, kun tultiin esiarvostelukehässä luokse, että teidäthän mä jo tunnenkin, mutta juoskaa nyt kuitenkin kehä ympäri. :D Ei sijoitusta, mutta päästiinhän näkösälle.

Samaisessa paikassa oli ryhmänäyttely viikkoa myöhemmin ja sinnekin mentiin. Taisi jo Tuomarinkartano kyllästyttää ja näyttelyväli olla liian tiheä, sillä Juusoa ei esiintymiset kiinnostanut pätkääkään. Sillä oli myös semmoisia purnauskohtauksia kehässä. Tosin pappa ei tainnut miellyttää tuomaria muutenkaan - tuloksena EH.

Kauden päätösnäyttely oli meillä Hyvinkäällä syyskuun lopulla. Juusolla oli hyvää vauhtia kaljuuntumassa jo ilmohetkellä, mutta tyhmänä toivoin, että jotain olisi jäljellä vielä näyttelypäivänä. No olihan siinä jotain - irtoavia tuppoja... Yllättäen turkista ei tullut sanomista. Hyvin olin osannut peittää puutteen. :D Tuomarina oli Matti Palojärvi, syy miksi Juuson ilmosin ko. näyttelyyn. Viimeksi papan korva aiheutti episodin, joten piti päästä testaamaan tilanne uudelleen. Ja kyllä - taas nousi korva asemaan arvaamattomaan: SA jäi kuulemma saamatta korvan mitalla! Muuten tuomarisetä tykkäsi Juusosta edelleen. Kiva arvostelu saatiin.

Hyvinkäälle osui - todella pitkästä aikaa samaan kehään meidän kanssa - Juuson velipoika Tino. Viimeksi pojat ovat kehäilleet Tammelassa kesällä 2006 (Marja Talvitien kehässä). Palojärvi myhäili tyytyväisyyttään, kun sai veljekset kehään todeten yleisölle ääneen, että onpas täällä reippaita ja hyväkuntoisia veteraaneja. Veteraaniveljeksistä piti toki yhteiskuvakin ottaa, kiitos Reijalle! Oli mukava nähdä pitkästä aikaa Tiinaa ja Tinoa.

Viime viikonloppuna Juuso osallistui ensimmäisiin ja ehkä myös viimeisiin agilityepiksiinsä. Kisajärjestäjä SWAT oli laittanut ohjelmistoonsa veteraaneille oman luokkansa, johon vanhukset pääsisivät hömppäämään. Ikänsä puolesta Jerekin olisi siihen soveltunut, mutta ei tuo tuulitunneli vaan ole mikään veteraani mun mielestä... Juuso sitten meni muutaman tuuraajan agsatreenin kokemuksella oikein kisaamaan. Oli Juusolla siellä vauhdikkaitakin hetkiä, mutta putkilla, jollen ollut ihan vieressä osoittamassa putken suuta, niin pappa ryntäsi into piukeena putken ohi meikäläisen luo. Enhän mä ollut ees tutustumassa rataan - tarkoitus oli vain se, että Juuso pääsee höpertämään ihan uuteen tapahtumaformaattiin. Juuson ratasuoritus oli yli puoli minuuttia yliaikaa. Mutta vaikka Juuso ei agsasta mitään tajunnutkaan, tuntui se silti tykkäävän päivästään, tapaamistaan koirista ja erilaisesta miljööstä. Lopulta Juuso oli veteraaniluokan toinen ja sai kivat palkinnotkin.

Eilen oltiin Juuson kanssa EHYTillä perinteeksi muodostuneessa Vanhojen koirien päivässä. Tapahtumassa oli taas luentoja ikääntyvän koiran ravinnosta, liikkumisesta ja vanhuuden oireiden ennaltaehkäisystä. Lopuksi tehtiin venytysharjoituksia sekä temppurata.
Temppurata - Juuso lankulla tasapainottelua suorittamassa

Jerekin palasi agilitytreenien pariin taas elokuussa. Pidin lupaukseni ja pysyteltiin kesätauko poissa agsan parista. En ilmoittanut Jereä epiksiinkään. Tauko teki sille ilmeisen hyvää, sillä esimerkiksi kepit alkoi sujua heti ekoista treeneistä lähtien yllättävänkin näppärästi. Jerellä on keppeihin ihan erilainen intokin nyt. Jos kepeillä tulee epäonnistuminen, tehdään hetki temppuja (istumista, tassun antoa yms.) ennen uutta yritystä. Näin vien Jeren huomion pois virheestä, jottei se ehdi siitä lannistua. Kerroinkin keväällä, että yksi keppien treenaamisen haasteista oli monesti se, etten tahtonut epäonnistumisen jälkeen saada Jereä enää harjoittelemaan keppejä, kun se otti mokasta niin itseensä. Virheestä huolimatta Jere saa onnistumisen jossain muussa jutussa ja saan sen palkattua siitä ja epäonnistuminen unohtuu. Treenaamisen jatkaminen on täten huomattavasti helpompaa.

Kesätauon jälkeen ilmeni uusi ongelma, sillä Jerellä ei tahtonut rimat pysyä hypyissä paikoillaan. Ei niitä nyt tolkuttomasti alas tullut, mutta Jerellä on niin hyvä hyppytekniikka, joten niistä muutamistakin huolestuin heti. Meillä saattoi olla yhteistyö ja ajoitukset ruosteessa tauon jäljiltä, mutta toinen vaihtoehto oli huomattavasti huolestuttavampi: vaikkei sitä aina Jeren lapsellisen käyttäytymisen johdosta muistakaan, niin sehän on jo veteraani-ikäinen. Jossain vaiheessa se alkaa vääjäämättä näkymään sen fysiikassa. Aloin pelkäämään, että se hetki on nyt käsillä. Treenikauden edetessä rimat ovat pysyneet taas kannattimillaan, mutta tarkkailen yhä tilannetta. Treenaaminen tapahtuu tietenkin koiran ehdoilla, ja jos hypyt tosissaan alkavat tuottaa Jerelle ongelmia, pitää rimoja madaltaa. Silloinhan meillä ei ole asiaa epiksiinkään, ainakaan avoimeen luokkaan. Mutta toistaiseksi jatketaan entisillä kuvioilla, ja ensi kuussa olisi tarkoitus mennä kokeilemaan keppejä kisatilanteessa Kiskon Agilityn seuramestiksiin. Mulla on semmoinen kutina, että nyt ne voisi mennäkin, mutta sen näkee sitten.

Alla muutama Salokanteleen Taijan treenirata, joissa on aika vaikeitakin keppikulmia, mutta jotka Jere selvitti kunnialla. Pieni iloinen sai Taijalta kovasti kehuja, että miten hienosti se menee virheettä pitkiäkin pätkiä vaikeillakin radoilla. Hieno Jere! Joukossa on kuitenkin niinkin vaatimattomia kuvioita kuin esimerkiksi agilityn MM-kisojen tämän vuoden rata. :D

10. heinäkuuta 2016

Karjaan taika

Karjaan taika ei särkynyt tänäkään vuonna, kun matkustimme Juuson kanssa viime viikon sunnuntaina Raaseporiin kaikkien rotujen näyttelyyn. Naureskeltiin Kirsin ("Alman" Lapinpeikon Pirttihirmu ja "Vilman" Dillin-Dallin omistaja) kanssa jo viime vuonna kehän jälkeen, että kun täällä niin hyvin kulkee, ni pitäähän sitä ensi vuonnakin. Ja Karjaan Sisu-areenalle tiemme siis kävi jälleen kerran. Juuson viime ja toissa vuoden karjaathan menivät huikeasti: ERI PU2 ja SERT kumpanakin vuonna sekä vuonna -14 lisäksi VSP-VET ja vuonna -15 MVA.

Tuomarina nyt Leni Finne, joka on vähän arvaamaton, joten mitään ei uskaltanut veikata ennakolta. Kirsillä, joka oli Karjaalla Alman kanssa, oli huonoja kokemuksia ko tuomarista tämän vuoden kevään Vilnan-näyttelystä.

Uroksissa SA olikin tiukassa: parin valion lisäksi sen sai nimen omaan Juuso. :D Yksilöarvostelussa Leni menetti sydämensä Juusolle. Hän sanoi olevansa heikkona hyväkuntoisiin ja reippaisiin veteraaneihin, ja jatkoi, että niissä on sellaista karismaa, jota nuoremmat koirat eivät ole vielä kerenneet itselleen kartuttamaan. PU-kehässä Juuso sijoittui vielä kolmanneksi ja oli lisäksi VSP-VET. Eli ihan mahtava reissu tänäkin vuonna. Myös Alman reissu oli onnistunut - PN2. Eli Karjaan taika kesti. Juuson arvostelu:
"Riittävät mittasuhteet, sopiva luusto, oikealinjainen pää, hieman epäsymmetriset korvat, hyvä kaula ja ylälinja, riittävä eturinta, oikeanmallinen rintakehä, riittävät kulmaukset, oikea askelpituus, hienossa kunnossa oleva 12,5v veteraani, onnittelut omistajalle vanhan koiran hyvästä kunnosta!"

Karjaata edeltävänä päivänä olin seuraamassa Liedossa agilityn MM-karsintoja. Oli kyllä huikeeta menoa! Ehkä itsekin sitten joskus 10-15 vuoden päästä toivottavasti... Olin kiinnostunut lähinnä maksiluokan suorituksista, mutta myös mini- ja medi-luokkia tuli vilkuiltua. Taija, meidän treenien vetäjä, oli oikeutettu osallistumaan tänne, ja läheltä liippasi, ettei olisi lippu arvokisoihin irronnut. Taija ja hänen tähtikoiransa Iisi oli ennen finaalirataa seiskana, mutta viimeinen startti ei mennyt ihan putkeen, ja loppusijoitus 15./127. Aika huikea suoritus joka tapauksessa kovassa seurassa. Me ollaan Jeren kanssa hyvässä huomassa Taijan kursseilla. Ilmoinkin meidät jo Taijan syksyn ratakurssille.

Yksi lapinkoirakin oli makseissa päässyt mukaan. Tuttuni Taru, joka on joskus asunut täällä Salon seudulla, mutta muuttanut sittemmin Ouluun, oli oman kasvattinsa kanssa radalla. En ollut Tarua nähnytkään muuton jälkeen. Väliajalla kävin jututtamassa Tarua ja - mistäs muusta juteltiin kuin agilitysta! Hupi-koiraakin kävin tietty rapsuttelemassa.

Mukavaa oli taas pitkästä aikaa käydä koiratapahtumassa ilman omaa koiraa ihan vaan turisteeraamassa. :)

16. kesäkuuta 2016

Kevään ja alkukesän kuulumisia

Pitkä on ollut blogihiljaisuus, vaikka kaikennäköistä ollaankin puuhailtu. Aloitetaan papparaisesta: Juuson kanssa oltiin toukokuussa Mynämäellä näytelmöimässä ja tällä kertaa taas tutusti veteraaniluokassa. Tuloksena oli EH4, arvostelu oli taas hyvin pitkälle sitä samaa kuin mitä se on yleensäkin ollut. Tuomarimme Riitta Niemelä oli vain pikkuisen ankarampi noissa yleisarvosanoissa - monesti tuollaisella arvostelulla olisi ERIn saanut. Mukava oli kuitenkin tuomaritäti ja käsitteli koiria nätisti. Hän sanoi meille kehään tullessamme ja koiran iän kuullessaan, että on suuri ilo saada arvostella tämän ikäisiä ja näin hyväkuntoisia veteraaneja. Kilpailuluokan päätyttyä tuomari tuli kättelemään meidät handlerit ja toivotteli kaikille oikein montaa hyvää yhteistä vuotta vanhustemme kanssa. Mä vähän liikutuin, olipa taas ihanasti sanottu. =)

Mynämäki oli meidän kenraali, sillä kesäkuun toisena viikonloppuna matkattiin toistamiseen Riikaan. Viimevuotinen Riikan Voittaja jäi sen verran kaihertamaan, jotta uudemman kerran oli kokeiltava. Olin koettanut valita näyttelyn ajankohdan myös sen mukaan, että paikalle pääsisi mahdollisimman vähän kilpailijoita: edellisenä viikonloppuna oli Tallinnassa Viron Voittaja ja Riikasta seuraavana viikonloppuna oli Moskovassa Maailmanvoittaja. Riikan kanssa samaan aikaan oli Suomessa vetäviä näyttelyitä esim. Miljoonakoira Tuurissa sekä Tammela KR, johon mekin oltaisiin menty (Juuson synnyinsijoille), ellen olisi ilmonnut Juusoa jo maaliskuussa juuri Riikaan. Muitakin kansainvälisiä näyttelyitä oli paljon ympäri Eurooppaa.

Pari viikkoa ennen näyttelyä pätkähti näyttelymme kotisivuille omistajaluettelo, jonka tietysti suurella mielenkiinnolla kävin läpi - todetakseni, että Suomen tämän hetken menestynein lapinkoirakennel oli tulossa koirineen paikalle. Arvuuttelin pienen tovin koiria, ja näyttelypaikalla luettelon käteen saatuani totesin veikkaukseni oikeiksi. Mä olin kerennyt asennoitua siihen, että turistireissu tulee tästäkin Riikan-matkasta, että näyttelypaikalla ei enää harmittanut pätkääkään. Aattelin, että tehdään niin hyvä suoritus kun vaan pystytään, ni voidaan lähteä kotiin hyvillä mielin sikäli, että enempää ei ollut tehtävissä. Takaraivossa toki oli muisto viime reissusta, jossa Juuson ikä kääntyi sitä vastaan.

Meidän tuomarina toimi liettualainen Julia Aidietiene, mukava ja rauhallinen täti. Me oltiin valioissa ekana arvosteluvuorossa. Tuomari kysyi ikää, meikäläinen kertoi ja sen kuultuaan tuomari alkoi myhäillä ja hymistellä. Olin tyytyväinen siinä vaiheessa, että ikä ei tuntunut olevan tuomarille haitta. Superyllätys koettiin kilpailuluokassa, kun Juuso sen sitten voitti. Lisää yllätyksiä oli luvassa PU-kehässä, jossa Juuso sijoittui toiseksi saaden SERTin ja tuli Latvian muotovalioksi. Juuso nappasi myös CACIBin, joka on sille neljäs laatuaan, mutta kun ensimmäinen on viime marraskuulta, ei CIBiin oikeuttavat tulokset aikarajojen puitteissa toteudu, muut vaatimukset kylläkin. Kaiken huipuksi Juusosta tuli Latvian Voittaja 2016. PU1 oli junnu-uros Peikkovuoren Karhunmarja. Olihan reissu! Saipahan muistutuksen siitä, että koskaan ei pitäisi lyödä hanskoja tiskiin etukäteen. Tuomari tykkäsi Juusosta todella: arvostelussa kehui eri sanakääntein Juuson liikkeitä, ja turkista saneli, että aivan täydellinen karvanlaatu ikäisekseen.
Juuson palkintoposeeraus: SERT LV MVA CACIB LVV -16
PU-kehän ratkaisuvaiheet: vasemmalla Pv Karhunmarja, keskellä me ja oikealla Jarfa's Rakatau PU3 ©Anne Artama
Me oltiin tosiaan Juuson kanssa ihan kaksin liikenteessä tällä kertaa. Oikeen laatuaikareissu. =) Seija, jonka kanssa ollaan edelliset reissut tehty, ilmoitti, että Ruskan juoksut ja samoin karvanlähtö tod näk osuvat juuri touko-kesäkuulle. Toisaalta, vaikka tuttu seura olisi ollut mukava, oli kiva olla Juuson kanssa matkalla täysin kaksistaan. Oltiin tultu Riikaan jo perjantaina, ja koska meidän kehävuoro oli vasta sunnuntaina, oli meillä koko lauantai aikaa tehdä mitä vaan. Kävin itse kaupungilla shoppailemassa ja syömässä (Suomen ostoskeskukset kalpenee kyllä Riikan rinnalla - ne on valtavia!). Hintataso on halpa: parit kengätkin sain pariinkymppiin, siitäkin huolimatta että toiset oli mokkanilkkurit. Onhan siellä toki palkkatasokin alhaisempi. Ruokakin oli hyvää. Hotellin lähellä oli - toisin kuin Riikan-näyttelyssä viimeksi - hyvät ulkoilutusmaastot, joten oli kivaa ympäristöä seikkailla Juuson kanssa siellä.
Mun pieni hönö
Mun pieni tuulitunnelini Jere täytti kuun alussa kahdeksan vuotta. Mulla on nyt kaksi pappakoiraa talossa, huh huh! Jere järjesti itselleen pienen seikkailuretkenkin juhlapäivänään, sillä se karkasi. Mulla oli hihna vähän löysästi kiinni kädessä, ja Jere tempaisi rastaan perään. Kaamee huoli ja juokseminen pitkin kirkonkylää, jääkö Jere auton alle tai hihnastaan kiinni johonkin, mistä sitä ei löydä. Lopulta ystävällinen pariskunta oli paikantanut Jeren läheiseltä matonpesupaikalta. Se ei ollut antanut ottaa itseään kiinni, muttei ollut enää lähtenyt uusiin seikkailuin. Kun pääsin pelipaikalle, Jere jo tuli iloisena mun luo. Toivottavasti oli hyvä reissu! Vaikkei aikaa ollut kulunut loppujen loppuksi karkauksen ja löytymisen välillä paljoakaan, oli arvokas veteraanini käynyt lillumassa jossain törkyojassa - se oli yltä päältä ihmemömmöissä ja haisi sen mukaiselta.

Agsassa kepeissä meille tuli aikamoinen takapakki loppukeväästä. Harjoituksista toiseen kepit oli melkosta tahkoamista, välillä ne ei menneet ollenkaan. Lisäksi oltiin huhtikuussa Tsaulla ja toukokuussa Koirahallilla epiksissä avoimessa luokassa, ja kummallakin kerralla radat hyllytettiin ihan huolella juurikin kepeillä. Treeneissä Jere välillä meni keppejä tosi hyvin, mutta useimmiten se teki jonkun virheen, ja kun sitä alettiin korjaamaan, ja varsinkin jos homma ei siltikään lähtenyt sujumaan, Jere lannistui ja turhautui, ja sitten sitä oli vaikea saada motivoitua treenaamaan keppejä enempää.

Jeren kepit edistyi keväällä ihan älyttömän isoin harppauksin, ja varmaan sen jälkeen aloin odottamaan Jereltä vähän liikoja ja liian äkkiä. Asetin sille liian suuret paineet. Sekin on voinut aiheuttaa lannistumisen. Toisaalta Jeren ikä (nyt veteraani) aiheuttaa sen, että nyt pitäs äkkiä saada tuloksia aikaan ennen eläköitymistä. Maksien hyppykorkeudet on sitä luokkaa, ettei Jere niitä pysty enää kovin montaa vuotta tekemään. Taija, meidän torstai-kurssien vetäjä lohdutti, että kepit ja varsinkin tietyt kulmat on tosi vaikeita hänen toiselle 3-luokan koiralle, ja usein he on hyllyttäneet just siinä. Että kokeneetkin tekee virheitä - puhumattakaan niistä, jotka on oppineet kepit vasta muutama kuukausi takaperin.

Fiilikseen voi olla syy myös väsymys. Tässä ollaan juostu treeneistä, kisoista, näyttelyistä ja tapahtumasta toiseen pitkin kevättä. Itekin alan väsymään. Koiratkin saattaa olla vähän nuutuneita. Aattelin, etten ostaisi treenioikeutta Koirahallille omatoimiseen harjoitteluun täksi kesäksi lainkaan. Kun treeneissä alkaa kesäloma ja tauko, niin koirat voisi pitää lomaa kokonaan kaikesta treenaamisesta. Näin ehkä teenkin. Katsotaan sitten syksyllä taas uudestaan.

2. huhtikuuta 2016

Kohti virallisia

Taas on asiat liikahtaneet pikkuisen edemmäs ja itseasiassa askel oli nyt varsin ratkaiseva: me hankittiin lisenssi sekä kilpailukirja, joita ilman ei siis virallisiin agilitykisoihin voi osallistua. Rekisteröidyin myös Suomen Agilityliiton kisakalenteriin ja liitin Jeren sinne. Kaikki on nyt periaatteessa valmista. Kisakalenterista ruksin jo pari muikkaria itselleni, mutta kepeistähän se nyt on kiinni.

Jere osaa kyllä ne kepit, mutta koska este on sen verran uusi ja ihmeellinen vielä, tulee siinä tietty herkästi virheitä. Oman haasteensa uuden oppimiselle tuo myös Jeren lyhytpinnaisuus: sillä menee helposti hermo ja samalla fiilis, jos asiat eivät heti mene niinkuin pitäisi. Keppitreenit täytyykin Jeren kanssa aloittaa aina saman kaavan mukaan: ensin parin ohjurin kanssa (sekä keppien alussa että lopussa - mutta varsinkin alussa). Ekaksi tehdään muutama kerta pelkkiä keppejä ees ja taas, jotta Jere saa esteelle tuntuman, mutta ihan erityisesti siksi, että saadaan alle puhdas suoritus, josta Jeren voi palkata. Ei tule känkkäränkkää. :D

Sitten otetaan mukaan suoritus kepeille eri esteiden kautta sekä eri tulokulmista. Vasta sen jälkeen kepit ovat osana rataa, ja jos ne edelleenkin menee virheittä, otetaan ohjurit pois, ja jos vielä vaan tulee puhtaita suorituksia, voi sanoa että keppitreenit ovat olleet oikein onnistuneet. Jeren suurin ongelma taitaa tällä hetkellä olla kepeilletulo: se ei ihan vielä hallitse vauhtiaan ja tiedä, millä nopeudella keppien alkuun kannattaisi tulla, ettei este menisi pelkäksi läpijuoksuksi. Ei muuta kuin treeniä treeniä, sillähän se rutiini tulee. =)

Alla Katjan vakioryhmien vko13 rata. Keppien kanssa oli tällä kertaa pikkaisen off-päivä, haahuiluksi tuppasi mennä. Tää on tätä näin alkuvaiheessa: välillä haahuillaan mutta välillä taas on niin tiukka meno, hyvä rytmi ja mahtava fiilis. On/off hälvenee (toivottavasti!) ajan kanssa, kun keppeihin tulee rutiini.

Mutta Jeren irtoaminen! :O Sain taas vaihteeksi kunnolla näpeilleni, kun mähän tuppaan olemaan sellainen varmistelija ja esteiden läheisyyteen liimautuja. Ei pitäisi eikä ois aina tarviskaan. Tehtiin vähän fiksattuakin pätkää, johon otettiin keinu mukaan. Keinu on nykyään ihq - liiankin ihq, sinne paukataan tuhatta ja sataa, ja jos ollaan jo keretty päähän mutta keinu on edelleen ilmassa, ni sieltä voidaan hyvin liidellä alas. :P Ihana, että Jerellä ei oo enää kammoa keinulle, mut eihän tääkään oo toivottavaa... :D

No siis, lähetin Jeren A-esteeltä 13-hypylle jääden sinne A:n jälkeiseen tilaan. Samoilta sijoilta lähetin Jeren 14-putkeen, ja hyvin poimi. Jere otti hienosti myös 15-hypyn, vaikka olin itse edennyt jo keinulle. On se hieno! Tuon irtoamispotentiaalin kun muistais ja huomiois useamminkin.

Olen ottanut Salokanteleen Taijalta treenikertoja Liedon TSAU-keskukselta. Siellä on alustana keinonurmi - eli siis ihan eri kuin Koirahallilla (kumirouhematto). Jeren liiallisen tottumisen  kumirouheeseen sain tuta kinkunsulatusepiksissä viime Tapanina, kun mun oli pakko keskeyttää meidän eka rata Jeren jatkuvan nuuhkuttelun takia. Mua oltiin kyllä varoitettu tästä, että jos keinonurmi alustana on vieras, ni näin saattaa käydä - ja niinhän todella kävi! Tsaulla järjestetään myös paljon virallisia kisoja, joten nuuhkuttelun olisi hyvä jäädä aikas nopeesti.

Nuuhkuttelu tosiaan on vähentynyt selkeesti. Vasta pari kertaa ollaan oltu ja tuloksen huomaa. Ollaan kyllä yritettykin käyttää aikaa tehokkaasti hyväksi: kun ei olla radalla treenaamassa, niin hengaillaan muilla tyhjillä kentillä, totutellaan keinonurmeen ja koetetaan välillä rauhoittuakin.

Tsaulla on myös toinen erikoisuus Koirahalliin verrattuna: kun Koirahallin kepit on puuta, on ne Tsaulla alumiinia. Koirahallin treeniryhmäläisistä moni on kokenut kompastuksen just tässä, vaikka kepit ois meidän kotihallissa treenattu kuinka varmoiksi. Tsaulla homma ei vaan ole toiminut. Alumiinihan voi tuntua koirasta inhalta, onhan se kylmää materiaalia, ja lisäksi alumiinikepit pitää kaameeta pauketta kun niitä suorittaa. Olin jo valmistautunut ongelmiin, mutta mitäpä Jere muuta kuin suorittaa alumiinikepit kuin ois niitä aiemminkin tehnyt. Nyt oon kyllä ylpeä!

Taijan treenit on tosiaan auttaneet moneen asiaan: Jeren paikallaanolosta lähdössä on tullut varmempi, eikä se enää haahuile kentällä omia aikojaan hajujen perässä ollenkaan niin paljon. Me käydäänkin nyt tää kevät sekä Taijan torstaitreeneissä Salossa että Tsaun lauantaiharkoissa.

Jännä kevät tiedossa, kun tietää, että jossain vaiheessa ne ois ne viralliset otettava. Tiiänhän mä, että turha Jereä on siellä mölleissä hautoa, kun potentiaalia on enempäänkin. Itse en oo valmis, mut tämän valmiimmaksi en ehkä tulekaan.
TSAUlla rauhoittumista vol1
TSAUlla rauhoittumista vol2
Kotia kohti: maailmassa on monta ihmeellistä asiaa...

2. maaliskuuta 2016

Jere ja kepit

Mua alkoi sitten ihan tosissaan harmittamaan tää Jeren keppitilanne. Se kun on ainut este, joka on vielä kesken, mutta sekin jo lupaavissa uomissa. Niin kuin viime kesänä jo kirjoitin, jäi koirien harrastukset vähän vähemmälle huomiolle heinä-elokuussa pihaprojektin myötä. Jeren kepithän olivat tosiaan varsin hyvässä vaiheessa Aneten keväisen keppikurssin myötä. Kesä oli ja meni, ja kun koitti syksy ja agsatreenit jatkuivat, tuli kaikkea muuta, jota piti treenata ja vahvistaa. Kepeille ei tuntunut olevan aikaa.

Loppuvuodesta oltiin Taijan möllikurssilla, jossa sitten otin itseäni niskasta kiinni ja tartuttiin taas keppeihin. Keppejä tosin treenattiin osana kokonaisuutta: ensin harjoiteltiin koirakon henkilökohtaisella pidemmällä treeniajalla ohjauskuvioita, joka olikin kurssin pääteema ja vasta toisella lyhyemmällä treenipätkällä keppejä.

Mua vähän hirvitti siirtyä eri treenaustapaan keppien suhteen. Aneten kurssilla oltiin harjoiteltu keppejä 2x2 -menetelmällä ja sen Jere oli sisäistänyt tosi hyvin. Taija taas sanoi heti kättelyssä, ettei tiedä ko. treenitavasta oikein mitään, että ohjureilla hän on omia koiriaan kouluttanut ja siten hän on myös koulutettaviaan koutsannut.

2x2 -menetelmä ilmeisesti auttoi Jereä kuitenkin hahmottamaan paremmin, mistä kepeissä on kyse, sillä nopeasti Jere hyväksyi ohjurit, eikä pitänyt niitä vaan erilaisena hyppyesteenä. Mutta tosiaan Taijan kurssilla keppien treeniaika oli harmillisen rajallinen.

Nyt helmikuussa otin mukaan myös yksityistunnit. Viikoilla 6 ja 7 otin Jerelle Katjalta puolen tunnin yksärit ihan vartavasten keppeihin. Katja sanoi, että kepit voi olla monen koiran mielestä tosi tylsä este, että se voi olla siksikin haastava. Vaan eipä Jerellä - päinvastoin: pieni iloinen puhkui intoa, että sitä sai vähän toppuutellakin. Ekat kokeilut per yksäri meni siihen kun Jere innostuksissaan tuli kepeistä melkein läpi ja ohjurit poksahteli paikoiltaan. :D Mutta sen jälkeen alkoi hönö rauhoittua ja todella lupaavasti etenivät treenit. Parit ohjuritkin sai jo ottaa pois ja siltikin Jere suoritti kepit virheettömästi.

Tämä päivä 2.3 on laitettava ylös aikakirjoihin. Aikaisemmilla yksäreillä meillä oli käytössä kujakepit, eli keppisarjaa sai väännettyä kujan muotoon tarvittaessa. Tänään me treenattiin normaali- eli suorien keppien kanssa (kuvat alla). Jere oli tehnyt kujakepitkin jo suorana edellisellä kerralla, mutta jännittihän se vähän. Näiden keppien materiaali esim. oli eri. Sekin voi tässä harjoittelun vaiheessa hämätä koiraa enempi tai vähempi.

Vaan ei Jereä. Tosin samat läpijuoksukuviot tehtiin nytkin aluksi, ja vasta sitten alettiin "oikeesti" treenaamaan. Tulihan virheitä muutama, pääsääntöisesti Jere  kuitenkin onnistui todella hyvin. Katja päättikin tehdä Jerellä vähän eläinkokeita: nopeasti napsahti ekat ohjurit kepeiltä pois, ja kun Jere ei moisesta jäätynyt, lähti kepeiltä lisää ohjureita. Edelleenkin Jeren pää kesti.

Ja voi hitsi sentään, mun pieni iloinen hönö! Loppujen lopuksi oli kaikki ohjurit pois ja mentiin kepeille myös eri esteiden kautta ja eri kulmista - ja siitä huolimatta Jere pujotteli kaikki kaksitoista keppiä!! Mä oon niin ylpeä! :D

Alla kuvia meidän keppitreeneistä. Harmi, kun en voi liittää videota tähän. Se kun ei ole mun - näkyy kyllä meikäläisen Facebook-seinällä - mutta en saa sitä tänne :( . Tässä kuitenkin kuvia, voi Jere ♥

Jeren tuleminen kepeille on hieno: tehtiin keppien takana oleva okseri keppien puolelta, joten takakierto kepeille oikean siivekkeen kautta eli pikkuisen sai hakea keppien ekaa väliä. Hienosti hakee Jere:
hyvin alkaa...
Hyvä rytmi Jerellä pujottelussa
Ei häiritse, vaikka meikäläinen tulee rinnalle
Lopussa karkasi katse välillä, että näitkö kun hienosti vedin

29. helmikuuta 2016

Nostalgiapläjäys

Tänään on karkauspäivä. Karkauspäivä on Päivä, jopa tärkeämpi kuin Tärkeän syntymähetki. Nimittäin 7.1.2004 en edes tiennyt, että elämäni koira on syntynyt. Tapasin pikkukäärön ensimmäistä kertaa sen ollessa 4-viikkoinen. Kun kävimme tammikuun lopulla pientä katsomassa, oli muut pennut jo varattuja, mutta toisaalta vapaana ollut pentu valitsi meidät: katraasta ekana se ryömi meitä ihmettelemään.

Karkauspäivänä -04 meille muutti ihana satupentu Tiuhtiviuhti, joka sai kutsumanimekseen Juuso sekä kennelnimen "Cimulin" vähän myöhemmin. Siitä on jo 12 vuotta... Ei voi käsittää tätä ajan kulua...

Tässä vähän kuvia, joita en ole ikinä ja missään julkaissut ennen toissa päivää, jolloin laitoin näitä Cimulin kennelin Facebook-ryhmään.
Juuso ekoja päiviä uudessa kodissa
Lapsuuden suosikkilelu - vinkuva pallo
Pennun suloinen istumatyyli
Viuuuu, vauhti päällä!
Porkkana oli hyvää silloin, kuten se on vieläkin
Lempinukkumapaikka niin kauan kuin siihen mahtui
Taittokorva uhkasi jäädä lupaksi - toukokuu 2004
Isoäiti-Kimu kouluttaa junnu-Juusoa (lokakuu 2004)
Juuso 10kk: pää kehittymässä ja vähän rimppakinttukin on vielä. Nätisti seisoo kyllä :)
1,5v. Juuso ihmettelee jokirannan elämää

3. helmikuuta 2016

Juuson kanssa Liettuassa

Tammikuun viimeinen viikonloppu ympärystöineen vietettiin Juuson kanssa reissun päällä, sillä olin ilmoittanut papan Liettuaan Kaunaksen kansainväliseen näyttelyyn. CACIBeja oli tarkoitus metsästää, kun kerran tili aukesi Minskissä. Mä olisin oikeastaan halunnut lähteä Pietariin joulukuussa, mutta Juuson matkakaveri Ruska (Miskajasmin Naruska) ei olisi ollut parhaassa turkissa silloin; ja itseasiassa Ruskan juoksu, jota odoteltiin jo Minskin-reissuun osuvaksi, olikin lopulta vasta joulun alla. Hyvä siis, että siirrettiin suunnitelmia kuukaudella.

Matka tuntui suht väsyttävältä allekirjoittaneelle: perjantaiaamuna klo 4:30 lähdettiin kohti Helsinkiä, ja sieltä sitten ensin laivalla Tallinnaan, jonka jälkeen alkoi bussimatka kohti Liettuaa. Meikäläinenhän ei ole aamuihminen lainkaan, joten torstai-perjantain yön nukkumisesta ei tullut mitään. Bussissa torkuin aina välillä, mutta siihen se jäi. Juuso sen sijaan osaa ottaa tällaiset luppoaikatilanteet levon kannalta ja se vetelikin sikeitä omassa loosissaan lähes koko matkan ajan. Juusosta on kuoriutunut oikea matkustaja-expertti: se ei stressaa oikein mistään, lepää silloin kun siihen on mahdollisuus ja on valmiina toimimaan kun on sen aika. Kotiin päästyämme Juuso ei ollut erityisen väsynyt tai rasittunut.

Kaunakseen saavuttiin perjantaina illansuussa, toinen tättähääränä ja toinen vintti pimeänä. :D Onneksi lauantain kehät alkoivat vasta puolilta päivin, joten hotellissa ekana yönä sai univelkoja pois. Hotelli oli mukava: hyvä ruoka, tilavat huoneet ja puistokin lähellä, jossa saattoi koiria ulkoiluttaa. Hotellin läheisyydessä kävelymatkan päässä oli sekä näyttelypaikka että suuri ostoskeskus. Akropolis-ostoskeskuksen rinnalla kalpenivat niin Suomen Citymarketit, Myllyt kuin Ideaparkitkin - se oli valtava!

Näyttelypaikkana toimi tilava koripallostadion Zalgirio-areena. Pienen miinuksen toivat eräät näytteilleasettajat, jotka eivät siivonneet koirien jätöksiä edes sisätiloista (ulkoalueesta puhumattakaan, josta löytyi mittavat määrät myös lasinsiruja), korjanneet eväiden käärepapereita ja isojakaan ruuanpalasia, koirien karvatuppoja jne. Kehien väliset käytävät olivat välillä valitettavan kaameassa kunnossa, samoin vessat. :( Koirien käsittelykin oli eräiden taholta todella surullista katsottavaa. Tää oli sitä reissun nurjaa puolta...

Meillä kävi sitten niin, että kumpanakin päivänä tuli alkuperäiseen verrattuna tuomarimuutos: lauantaina meillä olisi pitänyt olla liettualainen Monika Tauraseviciene, joka vaihtui kroatialaiseen Tino Pehariin ja sunnuntainen Rony Doedijns muuttui norjalaiseksi Per Christian Anderseniksi. Sunnuntain muutos oli nähtävillä jo kun osallistujaluettelo julkaistiin, mutta lauantain tajusin muutoksen vasta näyttelypaikalla. :O Ruskan omistaja Seija tiesi kertoa, että Tino rokottaa vahvasti ylipainosta. He olivat olleet Tartossa ko. tuomarin kehässä joskus Ruskan junnuaikoina, ja huomautusta oli tullut liiallisesta massasta. Ruska ei ole kyllä ikinä ollut ylipainoinen, sanon minä: mulla on kuvia siitä jo junnuajoilta, ja nyt aikuisena olen sen aina nähnyt sopusuhtaisena rouvana. Juusosta ei ole tuomarit valittaneet tähän asti, mutta onhan se aika massava uros. Alkoi taas kylmätä... Norjalainen hirvitti jo Riikan kauhuja muistellessa. Ja ilmaiseksi oli turha kuvitellakaan saavansa mitään, sillä kumpainenkin tuomari tunsi rodun ja oli sitä useasti arvostellutkin - Tino Pehar ainakin myös Suomessa.

Mutta niin vaan Tino tykkäsi Juusosta kovastikin. Kun me oltiin yksilöarvostelussa, kuulin useaankin kertaan sanan "super". Ajattelin, ettei ihan pöllösti voinut mennä. Mutta taas sama juttu kuin Minskissä: ei värilaikkoja tai tietoa kehäsihteeriltä mitä tuli arvosanaksi. Tämä oli siis näköjään maan tapa myös Liettuassa. Vein Juuson häkkiin, josko vielä kutsuttaisiin uudestaan kehään. Ja kutsuttiinhan meidät.

ROP-kehässä Ruska voitti Juuson, joka oli siis VSP. Kättelyssä tuomari tosin sanoi Ruskan ROPiksi ja Juuson ROP-veteraaniksi. Ennen kuin ehdin suutani avata, oli kehäsihteeri kärppänä korjaamassa, että no no, uros on valioluokassa. Tino kääntyi meihin päin ja kysyi, että veteraani-ikäinen koira valioissa - miksi. Olen kuullut ja lukenut kaikennäköistä, mitä tuomarille saa ja varsinkin mitä ei saa sanoa, selittää tai kommentoida. Pakko mun kuitenkin oli suuni siinä vaiheessa avata, ja vastasin että CACIBien takia. Tuomarilta neutraali nyökkäys, että asia selvä. Sanoin Ruskan omistajalle Seijalle heti ROP-kehän jälkeen, että en olisi halunnut vastata tuollaiseen kysymykseen, ettei tuomari vaan ajattele, että kerjäisin CACIBia. Seija vastasi - ja tottahan se kyllä onkin - että tuomari oli siinä vaiheessa jo arvostelunsa sanellut ja tuomionsa antanut. Jännitti vaan, että mitä rukseja diplomiin oli laitettu. Mutta kaikki meni aivan täydellisesti! Juuson lauantain rivi: luokka-SERT, Winner-SERT (jolla Juuso valioitui Liettuan muotovalioksi) sekä CACIB. JEEEEEEEEE!!! Ja Juuson arvostelu:
"12 years. Super condition his age. Nice type, could have a bit compact body. Super head, good eye exp., good earset, nice neck, excelent front and forechest, correct angulation, super sound movement for his age"
Ruska sai niinikään CACIBin, joka oli sille neljäs laatuaan, ja jolla siitä siis tuli kansainvälinen muotovalio. Onnea Ruska ja Seija! =) Ryhmäkehässä ei valitettavasti menestystä tullut: venäläinen tuomari tykkäsi isosti liikkuvista show-koirista kuten akitasta ja samojedista, mutta se ei meidän iloa himmentänyt. Illalla vähän skoolattiin kuohuvaa, ja koirat saivat herkkuja onnistuneen päivän johdosta.
Juuso ja lauantain saldo
Sunnuntaina oli uusi päivä ja uudet kujeet. Iso kivi oli vierähtänyt harteilta lauantain myötä, mutta toisaalta me oltiin pienessä pakkoraossa, että saataisiin CACIB-tili siihen kolmeen, jotta voitaisiin odottaa vuoden täyttymistä. (Jotta koirasta tulee kansainvälinen muotovalio, tulee sen saada neljä CACIBia kolmesta eri maasta, kolmelta eri tuomarilta ja ensimmäisen ja viimeisen väli pitää olla vuosi. Juuson eka CACIB tuli siis marraskuussa.)

Norjalainen tuomari oli tosiaan aika tiukka: en nyt kommentoi rotumääritelmistä, kun en muiden rotujen osalta niitä tunne, mutta useat lauantaina pärjänneet rodut eivät tältä tuomarilta saaneet ROP-tuloksia ollenkaan. Edellisen päivän ryhmä-vitonen ei saanut edes ERIä. Kehän edetessä kaikenlaista kamalaa alkoi pyöriä mielessä.

Mutta Juuso super-mies ♡ veti taas niin hienosti, ja tuomarisetä tykkäsi. Ennenkuin narttujen kehä oli edes alkanut, sanoi Andersen meikäläiselle: "You have very nice old fellow there", ja jatkoi, että jos saat ROP-kehässä koiran liikkeisiin vähän enemmän draivia, lähetän teidät isoon kehään. Olin todella otettu tuosta kommentista.

No Juuso ei liiku isosti, sen liike on sievää ja kevyttä. Tuomari oli vähän harmistuneen oloinen ROP-kehässä, kun Juuson liikkuminen ei riittävästi muuttunut. Oishan se ollut kiva päästä Juuson kanssa kokemaan se ulkomaisen näyttelyn ison kehän tunnelma, mutta ei meikäläistä harmita - huonommalle ei hävitty. Ruska on niin nätti tyttö, ja varsinkin sen kasvot ovat todella kauniit ja symmetriset. Sanoin jo etukäteen Seijalle, että jos Ruskan kanssa vastakkain ollaan, niin kyllä Ruska Juuson pesee.

Vaikka alkuun tiukat tuomarit hirvitti, niin näin jälkikäteen on kyllä kiva ajatella, että oma koira läpäisi seulan ja on takuulla tuloksiensa arvoinen ja ettei mitään tullut tuurilla. Käytiin rotukehän jälkeen näyttelyn ständillä ottamassa edustuskuvat ©Justina Mikolenaite

Meikäläinen pääsi sittenkin isoon kehään, kun Seija ei halunnut mennä sinne Ruskan kanssa. Ruska oli jo niin tottunut meikäläisen olemassaoloon, joten sen kanssa poseeraaminen ja juokseminen ei ollut ongelma. Harmitti toki vähän, kun en ollut treenannut yhtään enempää kuin mitä näyttelyalueella pikkaisen ennen ryhmiä - eihän isoon kehään näin pitäisi mennä.Kivasti homma kuitenkin alkoi ja meillä pelasi kontakti hyvin. Seija oli varoittanut, että isot koirat voivat olla Ruskalle punainen vaate. Siellä me kuitenkin oltiin isojenkin vitosryhmäläisten joukossa sulassa sovussa. Yksilöarvostelussa oli yksi tiukka tilanne: vuorollamme ryhmätuomari halusi meidät juoksemaan edestakaisin mattoa. Samalla matolla oli sakemanni harjoittelemassa juoksemista 90 asteen kulmassa meihin nähden. Me juostiin siis täysin kohti toisiamme. Hitto mikä ajoitus, siinä piti vaan pitää pää kylmänä. Ja Ruska selvitti tilanteen niin hienosti. =) Harmittavasti kohta yksilöarvostelun jälkeen alkoi porukka aivan meidän kohdalla kasata metallihäkkejään ja muuta rompettaan todella kovalla volyymillä. Voi vain kuvitella, miltä se pauke siinä hallissa matkasta rasittuneesta koirasta tuntui. Ruska tuijotti episodia tovin ja sen jälkeen se päätti että tää ei oo mun juttu: kaamea vetoyritys alkoi omaa häkkiä kohti. Yritin parhaani mukaan rauhoitella Ruskaa. Välillä se onnistui, mutta kun vähänkään fokus katosi, Ruska alkoi tempomaan oman häkin luo.

Tilanne muuttui täysin, kun lähdettiin kohti isoa kehää. Ruska meni heti niin nätisti meikäisen vieressä - ihankuin oltaisiin oltu siinä ennenkin. Onneksi ne huonot hetket oli siinä välissä kun meitä ei arvosteltu. Sunnuntainkin tuomari tykkäsi enemmän akitoista, faaraokoirista ynnä muista isommista ryhmän edustajista, joten ei sijoitusta silläkään kertaa. Mahtava kokemus kuitenkin ja erityisesti mahtavat saavutukset! =)