Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

21. kesäkuuta 2015

Kisat ja kepit

Blogi raahaa taas hieman jälkijunassa, mutta tässä Jeren viime viikkojen kuulumiset. Ollaan käyty Jeren kanssa kaksissa kisoissa, joista ensimmäiset olivat toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja toiset Jeren syntymäpäivänä 5.6.

SWATin järjestämissä kisoissa toukokuussa rata olikin hyppäri (eli ei Jeren lemppareita kontaktiesteitä). Radalla oli sen sijaan kinkkisiä esteiden suorittamisia useampaan kertaan eri kulmista ja suunnista sekä pimeitä kulmia.

Me selviydyttiin radasta kuitenkin ihan hyvin, tuloksena vain viisi virhepistettä. Sikäli jäi hampaakoloon, että Jere kävi kesken suorituksen kerjäämässä ratahenkilön paraikaa syömää leipää. Aikaa tuhraantui sen verran, että jos se olisi jäänyt tekemättä, oltaisiin me oltu heti peräperään toisen kerran podiumilla. Nyt neljäs sija. Jere ei haksahtanut ansoihin; ja ennenkaikkea meikäläinen oli läpi radan ajan tasalla, ja mulla oli itseasiassa koko ajan aika seesteinen olo. Kaikenkaikkiaan jäi aika hyvä maku: se oli meidän eka hyppäri. Toisekseen virhepisteiden vähyys ilahduttaa. Kun Jere tavallaan pakotti siirtämään meidät mölliluokkaan, olin aikast varma, että tullaan tahkomaan melkoisia virhepistemääriä pitkä tovi. Nyt ollaan nyt heti kaksissa kisoissa vedetty vain yhdet virheet per rata. Mahtavaa Jere!!

Toiset kisat sen sijaan paljastivat Jeren häiriöherkkyyden, jota sillä on ihan kohtalaisesti. Jere on tosi temperamenttinen: se näkee ihan kaiken ympärillään - ja jopa jotain sellaista, jota ei ole edes olemassa. Silloin, kun pystyn luomaan suorituksen ajaksi meidän ympärille kuplan, jossa asiat tehdään, tekee Jere ne, vaikka sitten itse vähän sössisinkin. Mutta silloin, kun homma alkaa karata lapasesta, se tosiaan tekee niin lumipalloefektin lailla.

Niin kävi meidän agilityseuran järjestämissä kisoissa Herra Huumorin synttärinä. Jere pisti merkkipäivän kunniaksi homman ihan lekkeriksi. Sillä oli varsinainen tänään kiinnostaa kaikki -päivä. :D Tyyppi täytti tosiaan seitsemän vuotta, ensi kesänä se on jo veteraani-ikäinen. Ja mistäkö mä sen huomaan..? No en mistään!! :D Jere höperö, aina ei tiedä, mitä susta sanoisi...

Anette Lindell ilmoitti kotisivuillaan keväällä, että hän olisi järjestämässä keppejä painottavan treenikurssin EHYTillä. Me jätettiin siis meidän normiagsat EHYTillä pois, ja siirryttiin keppisulkeisiin. Tää tuli niin sopivasti! =) Oltiin perustreenien ohessa vähän kokeiltu keppejä, ja Jere hoksasi homman tosi hyvin. Me alettiin harjoitella keppejä 2x2 -mentaliteetillä, josta näyte löytyy esim. Susan Garrettilta. Pääpiirteittäin homma menee siis niin, että ensin otetaan treeneihin mukaan keppipari, joka asetetaan radalle kujaksi. Koira juoksee kujasta läpi uudelleen ja uudelleen, ja alkaa saada tatsia keppeihin. Sitten otetaan radalle toinen keppipari, joka asetetaan edellisen keppiparin jatkoksi, ja joista koiran on edelleen juostava läpi. Sitten keppipareja aletaan pikkuhiljaa kääntämään niin, että ne lopulta ovat suorassa linjassa toisiinsa. Jossakin (koirakolle sopivassa) vaiheessa otetaan mukaan kolmas keppipari jonon jatkoksi (tai edelle, miten paras), jota niinikään aletaan käännellä kujaksi osaksi keppirivistöä.

Jere on ollut supernopea oppija. Se hoksasi homman jo kokeiluvaihessa, ja sama laulu jatkui myöhemmin treeneissä. Ainoa ja iso ongelma onkin ollut Jeren vahva kontakti meikäläiseen: se saattaa kesken suorituksen alkaa hakea meikäläistä katseellaan, että huomaatko miten hienosti tässä menen. Tätä ongelmaa on kitketty ja treenattu.

Meillä on tällä hetkellä menossa kuusi keppiä eli kolme keppiparia ja ne ovat suorassa linjassa. Jere hyväksyy jo takaleikkauksenkin kepeillä, vaikka esim. putkella takaleikkaus on joskus sille haasteellinen...

Ei kommentteja: