Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

19. joulukuuta 2015

Jere edistyy

Sillä aikaa, kun Juuso kiersi itäblokissa, oli myös Jerellä omat aktiviteettinsa. Lokakuun lopulla oltiin SWATin Winter Cup -avausosakilpailussa, ja tänään oli vuorossa osakilpailuista toinen.

Lokakuun pippaloissa Jeren parhaaksi saldoksi kertyi 10 virhepistettä: 11. putkella Jere valitsi ihanaisen A-esteen ja lisäksi tuli yksi rimantiputus. Toisessa startissa tuli 15 virhepistettä. Jälleen löin päätäni seinään, ja kisapaikalla ilmoitin Jeren vielä kolmanteen lähtöön. Sitä ei Hömpän hermot enää kestäneet, ja rata meni paikoin hulinoinniksi. Kuitenkin kaksi ok starttia, ei pöllömpää.
Winter Cup kisarata 31.10.2015
Tänään oltiin jälleen kisafiiliksissä, ja nyt en enää mennyt siihen vanhaan halpaan houkutukseen, että josko yksi rata vielä. Olin ilmoittanut Jeren ennakkoon kahteen starttiin ja siihen meidän päivän urakka jäikin. Pääsääntöisesti se kolmas, paikanpäällä ilmoitettu lähtö on ollut meidän heikoin, niin on se vaan jossain vaiheessa uskottava ja luovutettava.

Eka rata oli jopa hyvä: ainoa virhe tuli juuri ennen 6-hyppyä, josta Jere bongasi jonkun erinomaisen tuoksun, jota jäätiin pikkutoviksi nuuhkaamaan. Tämä merkattiin kielloksi, mutta muuten startti soljui oikein mukavasti. Tokassa radassa mun ohjaus petti juuri ennen 7-putkea, josta tuli kielto, ja lisäksi rima kolisi alas vikassa hypyssä. Jeren ekan startin 5 virhepistettä ylsi lopulta 7. sijaan. Jere alitti ihanneajan kymmenellä sekunnilla. Varsin hyvin yli 30 startin joukossa mölli-maksi -luokassa.

Jeren saavutuksia ja huomionarvoisia pointteja: Jere ei kesken radan kertaakaan käynyt räksyttämässä yleisölle, muille koirille tai ratahenkilökunnalle. Pienet sydämentykytykset koin tosin ennen toista starttia: oltiin jo kentällä, ja olin ottanut Jereltä vermeet pois ja istuttanut pojan odottamaan lähtökäskyä. Tyyppi kuitenkin ponkaisi omin luvin pystyyn ja teilleen, löysi vielä kentän aidasta sopivan välin puikahtaa ulos ja tsup sinne luiskahti! Jere ei ole ikinä ennen päässyt noin karkuun, ja mielessä vilahti monetkin kauhujutut, kun tiesi, miten se mielellään räksyttää muille lajitovereille. Aidan toisella puolella kuitenkin oli kiitettävät määrät kilpakumppaneita odottamassa omaa vuoroaan.

Ja Jere! :D Nopeasti se puikahti aidanraosta pois, kävi muutaman metrin päässä räksyttämässä porukat pystyyn ja palasi sitten yhtä nopeasti ja kiltisti takaisin radalle. Se uho on välillä melkoinen, mutta kun mahdollisuus koittaa, niin se oli sitte tässä! :D Vahingosta selvittiin siis onneksi loppupeleissä huumorilla. On tuo sellanen hölynpöly koira että! Mutta ihana semmoinen. =)

Jatketaan vielä hyvillä: moni ohjasi 9. hypyn niin että koira kääntyi menosuunnassa vasemmalle. Mä ohjasin oikealle. Syy siihen on, että tämäntyyppisissä kuvioissa oon useasti ollut myöhässä rintamalinjani kanssa, ja Jeren kurvit ovat menneet liian pitkiksi. Nyt ne testattiin taas tositilanteessa, ja kummassakin startissa käännös oli aika hyvä. Lisäksi sain tehdä takaleikkauksen 11-putkelle. Takaleikkaus on ollut - olen sen ehkä aiemminkin maininnut - putkella Jerelle ihan käsittämätön: usein se menee puihin ja kääntyy putkensuulta takaisin. Jere ei ole sitä enää viime aikoina tehnyt, takaleikkaus putkella on vahvistunut sille ihan selkeäksi, mutta kisatilanne on aina kisatilanne. Pariinkin kohtaan tein takaleikkauksen putkelle, ja Jerelle se oli täysin ok. Jee!!!
Winter Cup kisarata 19.12.2015
Ehkä huomionarvoisin seikka meidän treenaamisessa on ollut Jeren keskittymiskyvyn paraneminen yleensä. Ei ainoastaan treeneissä, mutta viime aikoina myös kisatilanteessa Jeren keskittyminen ei herpaannu radan ulkopuoliseen toimintaan. Jere on ollut aiemmin sellainen tuuliviiri, jota viedään jos on viedäkseen. Treeneissä keskittymiskyvyn parantumisen olen huomannut jo aiemmin, mutta nykyään se näkyy kisoissakin. Ehkä osatekijänä on ollut se, että liikun Jeren kanssa radalla paremmin, niinkuin Saviojan Anne meikäläisiä ohjeisti. Mutta ehkä on tapahtunut jotain muutakin. Nimenomaan Salokanteleen Taijan kurssilla tänä syksynä Jeren keskittymiskyky on saanut kunnon ryhtiliikkeen. Taijakin kehui Jereä tässä menneellä viikolla, että toinen on ihan eri koira kuin mitä kesällä nähtiin ekan kerran. Ja onhan tuo ollut hunajaa itsellekin, kun ei mene treeniaikaa meillä enää hukkaan sähläämiseen vaan heti ollaan valmiita tositoimiin. Jere hieno mies ♡ Ollaan alettu treenaamaan muuten myös keppejä jälleen. Josko ne ensi vuonna saisi kuosiin, niin päästäisiin kokeilemaan siipiämme virallisiinkin kisoihin.
Jeren Winter Cup -tyylinäyte: pieni iloinen

15. joulukuuta 2015

Lunta!

Saatiinhan se ensilumi meillekin - ainakin hetkeksi - ja siitähän osasivat nelijalkaiset riemuita. Näin maailma koki tänäkin vuonna täydellisen muodonmuutoksen, ja melkoiseksi nuuhkutteluksi meidän peltolenkki meni.

Lumipallona luokses pompin...
Juuson vuoro saada hepuli
Nuuhkutinuuhkuti
Juuso partiopoika :D
Juuson varpaanvälilumipaakkujen irrotus on epäilyttävän näköistä puuhaa. Tilanne täytyy tarkastaa.

4. joulukuuta 2015

Juuson seikkailut ulkomailla

Tehtiin Juuson kanssa marraskuussa suunnitelmista totta ja lähdettiin yrittämään onneamme myös ulkomaisiin näyttelykehiin. Nyt kun Juuso kerran on valio Suomessa, on se helpompaa valioittaa useassa vieraassa maassa kuin ei-valion.

Marraskuun puolessa välissä lähdettiin minä ja Juuso sekä naapurin Ruska (Miskajasmin Naruska) ja Seija Riikaan Latviaan. Juusolle hommattiin passi kuin myös meikäläisen piti uusia omansa. Sekä omistaja että koira kävivät päivittämässä rokotukset ja Juusolle tehtiin ekinokokkihäätö. Päädyin 28 päivän sääntöön, niin ei tarvinnut tabletteja ottaa matkalle mukaan. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Paljon oli huomioitavaa ja muistettavaa. Koiran ilmoittaminen ulkomaiseen näyttelyyn tuntui työläältä, kun oli niin tottunut Suomessa siihen, että kaikki tarvittavat tiedot saa yhdellä klikkauksella OmaKoirasta. Ja pakkaaminen, huh mikä savotta! Kauhea pähkääminen, mitä reissussa tarvitsee, ja siitäkin huolimatta, että tavaraa oli ihan ruhtinaallisesti mukana, jyskytti takaraivossa ajatus siitä, että jotain tärkeää oli unohtunut. No lopulta kaikki oli mukana ja ehkä vähän liikaakin.

Latviasta ei näyttelytulosten valossa valitettavasti jäänyt mitään käteen. Juuso oli Riikassa ainut lapinkoirauros ja näin mahdollisuudet olisivat voineet olla vaikka mihin. Vaan norjalainen tuomari Eli-Marie Klepp päätti toisin: Juuso sai yksilöarvostelussa ERIn muttei SAta, joten homma tyssäsi siihen. Koirassa ei ollut mitään vikaa, arvostelussa ei ollut ainuttakaan negatiivista asiaa. Suusanallista palautetta saadessani mulle selvisi, miksi SA jäi uupumaan: tuomari oli pettynyt, kun en ollut ilmoittanut veteraani-ikäistä koiraa veteraaniluokkaan vaan valioihin. No tottakai mä ulkomaiseen KV-näyttelyyn ilmoitan koiran valioluokkaan, jossa on mahdollista saada enemmän kuin veteraaneissa. (Esimerkiksi CACIBeista eivät veteraanit kilpaile.) Juuso on täysin kilpailukykyinen verrattuna nuorempiin valiokoiriin, eikä äkkiseltään näytä veteraanilta. Ihan käsittämätön päätös... Olisi nyt löytänyt Juusosta jonkun konkreettisen vian, niin olisin hyväksynyt tuomion. Koiran päivän kunnon perusteellahan arvosana pitäisi tulla. Tämmöinen oli ihan uutta. Ko. tuomarin muita rotukehiä seurattuani en kyllä enää ihmetellyt mitään: muissa roduissa linja jatkui yhtä merkillisenä. Esimerkiksi afgaaninvinttikoirissa VSP:ksi valikoitui uros, joka sai SERTin ja CACIBin. Nartulle, joka oli ROP, niitä ei kuitenkaan annettu. Tää tuomari meni niin boikottiin.

Reissu oli kyllä muuten hauska ja onnistunut: Ruska ja Seija olivat mukavaa seuraa, meidän majapaikka oli viihtyisä, vaikka huoneet olivat kahdelle ihmiselle ja koiralle vähän turhan ahtaat. Ruokakin oli hyvää.

Reissun paras anti oli ehdottomasti latvialainen näyttelykulttuuri, joka on ihan eri planeetalta meidän vastaavaan: Riikassa näyttelypaikalla vilisi ihan älyttömät määrät turisteja - sinkkuja, pariskuntia ja lapsiperheitä, jotka olivat tulleet pelipaikalle vain katsomaan itselleen sopivaa koirarotua. En valehtele, jos sanon, että meidän reservaatissa kävi päivän aikana yli 200 ihmistä silittelemässä Juusoa sekä Ruskaa ja kyselemässä rodusta. Valokuviakin kaksikosta otettiin kymmeniä ja kymmeniä. Me oltiin kuitenkin sen verran idässä, jossa laikat, huskyt ja samojedit ovat tuttuja. Lapinkoirahan oli äärimmäisen eksoottinen rotu. Team Juuso ja Ruska edusti rotua superisti, ja pakko myöntää, että kyyneleet eivät olleet meikäläisellä kaukana, kun huomasi, minkälaisia reaktioita kaksikko vierailijoissa sai aikaan. Erään parinkunnan kommentti oli, että tässä (Juuso ja Ruska) on näyttelyalueen kauneimmat koirat. =)

Kahta viikkoa myöhemmin matkattiin vieläkin idemmäs Valko-Venäjälle. Saatiin tälläkin kertaa Seija ja Ruska seuralaisiksemme. Ruska teki juoksua ja karvanlähtö oli alkanut. Otettiin yhden hengen huoneet kumpainenkin, jotta vältyttäisiin ylläripentueilta. Matkan edetessä kuitenkin huomattiin, ettei juoksu ole lähelläkään tärppejä: Juuso kävi välillä tarkastamassa tilanteen, muttei yrittänyt mitään Ruskan suhteen. Vähän turhaan siis otettiin eri huoneet, ja aika paljon pystyttiin viettämään aikaa samoissa tiloissa. Hyvä niin, sillä Juuso ja Ruska tulivat hyvin juttuun keskenään.
Juuso matkustaa: linja-autossa oli hyvät tukevat häkit
 Juuso otti hotellihuoneen heti omakseen

Minsk KV pyyhki sitten kaikki Latvian kurat unholaan: lauantain näyttelyssä Juusosta tuli Valko-Venäjän muotovalio ja sunnuntaina saatiin ihkaensimmäinen CACIB kera VSPn. Kehätouhu oli todella sekavaa Suomen kehiin tottuneena: minkään valtakunnan väriplakaatteja ei kehässä näytetty tai edes kerrottu, minkä arvosanan koira sai. Juuson valiotuminenkin selvisi meikäläiselle lauantaina vasta, kun hain arvostelulomakkeen, johon oli SERT-lappu niitattu. Itkuhan sitä sitten seurasi, ja sunnuntaina itku tuli jo kehässä, kun tajusi, että se ensimmäinen CACIB on nyt siinä. Mä olen tällainen vollottaja. :D
Lauantai: Juusosta BY MVA, Ruska BY MVA kera CACIBin
FI MVA BY MVA Cimulin Tiuhtiviuhti
Sunnuntaina Juusollekin CACIB
CACIB ja kippis!
Venäläinen näyttelykulttuuri ansaitsee kyllä pari sanaa: meno oli kuin villissä lännessä, mikä vielä korostui äärimmäisen ahtaan ja kämäisistä kämäisimmän näyttelypaikan ansiosta. Kauhea kilpailu kuka ehtii mistäkin ja mihinkin ensin, kun tilaa ei yksinkertasesti ollut. Kehät sentään olivat tilavia, mutta tavaroitaan ei meinannut mihinkään saada kehän reunalla, ellei vähän käyttänyt kyynärpäitään. Ja se mekkala kehässä! Valko-Venäjällä muille kehässäolijoille huutaminen  ei ollut kilpakumppaneiden häirintää. Myös kehän laidalla huudeltiin ohjeita ja yritettiin saada koiran huomio. Tällaiset ois kyllä suomalaisessa näyttelykehässä lähetetty aika äkkiä muualle.

Me majailtiin Minskin-viikonloppunamme Belarus-hotellin 19. kerroksessa. Sieltä oli kyllä ihan huimat näköalat varsinkin iltaisin. Toisin kuin kuulemma Suomessa samaan aikaan (kaatosadetta), oli Minskissä muutama aste pakkasta ja sää selkeä. Huone oli tilava ja toimiva. Juusokin otti sen heti omakseen. Hotellin ulko-ovelta aukeni reitti laajaan puistoon, jossa oli mukava koiria ulkoiluttaa. Ruokakin oli hyvää, vaikka olin toisenkinlaista juttua kuullut. No okei, esimerkiksi aamupalalla jotkut vaihtoehdot näyttivät ehdottomasti liian eksoottisilta mun makuun, mutta onneksi tuttuja ja turvallisiakin löytyi. =)
Minsk 19. kerroksesta kuvattuna - ei huono
Tullissa nysvättiin hyvä tovi tullessa mutta varsinkin mennessä. Niin käytiin koirat, tavarat, paperit ja auto perinpohjin läpi ja useamman virkailijan toimesta - kiitos viimeaikaisten terrori-iskujen. Valko-Venäläiset tullin virka-asut toivat meikäläiselle mieleen 70-80 -luvun Bond-leffat.

Bussi simahti pariinkin kertaan matkan aikana, mutta se ei haitannut, kun reissu oli muuten niin onnistunut. No sen verran on pakko vetää sanojaan takaisin, että kun bussi hyytyi kotimatkalla, niin pieni jännitys hiipi niskaan, että päästäänkö ajoissa Valko-Venäjän rajalle, ennenkuin viisumi vanhenee. Ehdittiinhän me onneksi! Mahtava reissu, ja näin koettiin sekin, mitä on olla näyttelyreissussa rajojen takana.
Viikonlopun kokonaissaldo

14. lokakuuta 2015

Soutamista ja huopaamista

Käytiin Juuson kanssa reilu viikko sitten silmätarkissa Riihimäellä. Taas oltiin jännän äärellä, sillä esim. Juuson hämäränäkö, jossa PRA:n pitäisi näkyä ensimmäisenä, ei ole edelleenkään tuntunut heikkenevän.

Juuson tulos on päivittynyt jo KoiraNettiin ja on taas vaihteeksi PRA: todettu. Mutta jotta asia ei olisi taas liian yksinkertainen, ei Juuson tilanne ole muuttunut kahden ja puolen vuoden takaisesta yhtään. Juusolla on kyllä silmän verisuonet ohuemmat kuin niiden olisi hyvä olla, mutta kun PRA:n tyypillisiin merkkeihin kuuluisi se, että verisuonet rapistuisivat silmien ulkosyrjiltä, halkovat ne Juuson silmiä ihan reunasta reunaan.

Per Axelsson oli itsekin aika äimänä tästä pysähtyneestä tilasta ja sanoi, että jos tämä PRA:ta olisi, pitäisi koiran olla sokeutunut jo aikapäiviä sitten. Verisuonien ei kuuluisi näyttää tuolta kuin mitä ne Juusolla näyttävät. On kuulemma hyvin erikoinen tapaus. Jotain muutakin verkkokalvon sairauden mahdollisuutta väläyteltiin.

Vielä tarkastusdokumenttia hypistellessäänkin Axelsson mietti ääneen, että mitäs tähän nyt laittaisi. Valitettavasti sain kuitenkin sen käsityksen, että sillä ei ole merkitystä, mitä rivilääkäri papereihin laittaa. Axelsson sanoi, että jos me ikinä paneeliin päästäisiin, tultaisiin me sieltä PRA-lausunnon kera takaisin. Panelistit eivät kuulemma tulosta muuta, kun ovat tuomionsa kerran antaneet.

Tarkkilomakkeeseen  laitettiin merkintä "status quo" - tilanne muuttumaton. Oikeasti, mun hermot ei enää kestä tätä eipäs-juupas-ehkä-ei sittenkään -soutamista ja huopaamista. Mutta ilmeisesti meidän ainoa toivo on Hannes Lohen geenitestissä. Voi kun se valmistuisikin pikimmiten! Mulla alkaa muuten ideat loppumaan kesken.

Pääasia tietenkin on, että Juuson näkökyky on säilynyt ja näyttäisi säilyvän vastedeskin. Vanhus siis pystyy jatkossakin elämään normi elämää. Itse en vaan edelleenkään saanut mielenrauhaa.
Per Axelssonin näkemys Juuson tilanteesta

8. lokakuuta 2015

Kiskon Agilityn epikset

Viime lauantaina oltiin Jeren kanssa seuramme järjestämissä agsakisoissa. Olin siis siellä kisaamassa mutta myös työntekijänä. Mölliluokan rata jälleen alla, tämäkin oli hyppyrata.

Samoilla linjoilla mentiin kuin syyskuun kisoissakin. Pari tyhmää mutta ei niin tyypillistä virhettä tuli, mutta meidän suunta on selkeästi oikea. Yhdellä esteellä tuli esimerkiksi kieltovirhe, kun vauhti loppui kesken. Mutta ne Jeren ylenpalttiset sähläykset tai mun varmistelut eivät olleet nyt ongelma. Ja siltikään, vaikka en varmistellut, mulla oli jo toistamiseen kisatilanteessa sellainen olo, että hitsi mullahan ei ole kiire. :D Parissa kohtaa olisin ehkä vieläkin enemmän voinut hakea Jereä edelliseltä esteeltä, ja senkin huomasin, että Jereä on hedelmällistä palkata myös sanoin.

Oon ollut siinä uskossa, että vain herkkupalkka toimii. Väärin! Huomasin sen jo itsekin radalla 5-esteellä, kun Jere teki niin hienon käännöksen siinä, eikä lähtenyt isolle loivalle kaarelle, niin hihkaisin että "jei hyvä Jere!" Se selkeesti innostui siitä ja sai menoonsa lisää buustia. Meidän treenikaveritkin sanoi meidän tekemistä seuranneena, että kun pidin enemmän ääntä radalla, niin Jereenkin tuli vipinää.

No niin, taas siis opittiin uutta. =) Pakko nyt hehkuttaa vielä sitä Jeren käännöstä. Hitsi se oli niiiiin hieno!! Jere ♡

28. syyskuuta 2015

Oivalluksia

Jeren treenikausi porskuttaa kovalla teholla. Edelleenkin sunnuntaisin käydään koirahallilla Katjan treeneissä. Torstaisin käytiin Salokanteleen Taijan ratakoulutuksessa. Vaihdamme loppuvuodeksi Taijan maanantaikurssille, jossa tehotreenataan erilaisia ohjauskuvioita, mutta ensi vuoden puolella olisi tarkoitus siirtyä takaisin ratatreenin pariin.

Taijan kurssi on jo ratojen puitteissa ja opetuksen laadussa ollut hyvä meille, mutta siellä olen opetellut myös oikea-aikaista ja tiheämpää palkkausta Jerelle. Ja ero on jo nyt huima. Jere kun on tuollainen ADHD, jonka energia on suorastaan ryöpsähdellyt treenien alkupuoliskolla. Meillä on tupannut vähän mennä treeniaikaa hukkaan siinä alun söhellyksessä, kun Jere on meinannut mennä seinistä läpi. Taijan treeneissä Jerellä on kehittynyt keskittymiskyky (myös siellä treenien alussa) sekä pitkäjänteisyys ihan silmissä! Kiva, kun Jeren kanssa pystyy jo nyt tekemään pidempääkin radanpätkää ilman, että se hermostuu tai haahuilee. =)

Osallistuttiin Anne Saviojan ratatreeniin pari viikkoa takaperin, ja sielläkin tapahtui kullanarvoisia oivalluksia. Anne ripitti mua siitä, että en voi varmistella menemällä esteiden luo seisomaan ja odottamaan, että koira tulee sinne luo. Mun pitäis muistaa, että Jere on paimenkoira, ja sen mielenkiinnon ja huomion saa liikkumalla itse. Esteiden vieressä seisoskelulla saan vaan koiran vauhdin hidastumaan, ja silloin koiralle jää aikaa keskittää huomio epäoleellisiinkin asioihin.

Myönnän, mä teen juuri tuota. Menen valmiiksi esteelle odottamaan, jotta saisin itselleni enemmän aikaa, etten olisi ainakaan myöhässä. Tässä kohtaa oivalsin senkin seikan, että mä luotan kyllä koiraan, mutta mä en luota itseeni. Siksi mä varmistelen.

Viime viikonloppuna oltiin Kiskon Agilityn seuramestaruuskisoissa, jossa pääsi testaamaan kaikkea opittua ja oivallettua (rata alla). Ei me palkinnoille päästy kovinkaan lähelle, mutta meidän eka rata tuntui kyllä tosi hyvältä. Mä en varmistellut: enempi hain Jereä edelliseltä esteeltä kuin että oisin mennyt seuraavalle odottelemaan. Jerellä säilyi vauhti sekä fokus muhun, eikä käyty räksyttämässä yleisölle tai kerjäämässä kenenkään voileipiä. Rata oli pitkä mölliradaksi. Meidän virheet oli harmittavia ja epätyypillisiä (esimerkiksi rimantiputuksia) mutta ei onneksi niitä tavallisia. Ja nyt keskityin itsekin huolella siihen ekaan starttiin, niin että en söhlännyt (unohtanut rataa tms.) Koska senkin oivalsin, että ekaan starttiin kannattaa Jeren kanssa panostaa, koska silloin sekä ohjaajassa että koirassa on vielä virtaa. Seuraavissa starteissa saattaa tulla varmisteluja, jollei ole palautunut, ja koirakin voi olla vielä väsynyt (niinkuin meille kävi ja on käynyt ennenkin).

Tästä on siis hyvä jatkaa. Viime viikonloppuna olin taas näyttelyssä, mutten oma koira muassa, vaan Jeren agsatreenikaverin cavalier-Alman kanssa. Alman omistaja oli kysynyt, josko voisin mennä Alman kanssa kehään. Olihan melkoinen oppimatka itsellekin, kun en ole ikinä pöydällä esitettävää koiraa kehään vienyt. Alma esiintyi reippaasti ja oli "vieraan" ihmisen hoiteissa täysin ok. En ole varma, jännittikö Alma pöydällä oloa vai oliko liian kylmä (Alma on vasta 1,5v ja tämä oli sen toinen näyttely ikinä, joten näyttelytilanne saattaa jännittää, mutta toisaalta aamu oli ihan pirun kylmä), sillä Alma pikkaisen tärräsi pöydällä ollessaan. Maassa Alma kyllä viipelsi ja esiintyi tosi reippaasti. Kiitos Nora luottamuksesta! Oli mukava kokemus. =)

14. syyskuuta 2015

Kauden päätösnäyttely

Toissa viikonloppuna matkattiin Juuson kanssa meidän kauden päätösnäyttelyyn Vantaalle. Hyvinkäälle kuun lopulla oltais teorissa voitu vielä mennä, mutta en sitten ilmoittanut, ja sen jälkeen lähinäyttelyitä ei meille enää olekaan ennen joulukuun messaria. No karvankasvatustauolle pitää jokatapauksessa nyt jäädä, vaikka sulkasato onkin hyvin vaatimatonta viime syksyyn verrattuna.

Epävakaata säätä oli kyllä luvattu koko päivälle, mutta siltikin keli yllätti. Yksilöarvostelu vielä selvittiin kuivilla, mutta sitten alkoi kaatosade, joka yhä yltyi kohti isoja kehiä. Yksilöarvostelua jännitin pikkaisen sen pari viikkoa sitten tapahtuneen päällekarkauksen vuoksi, mutta Juuso kesti kuin mies. =) Siitäkin huolimatta että tuomari oli jos ei nyt kovakourainen niin ainakin hiukan ronskiotteinen. Vantaalla Juuson sarja VET ERI1 SA (PU5) ROP-VET. Taas meille tapahtui se, mikä on sattunut useampi kerta aiemminkin: Juuso ensimmäinen virallisesti sijoittumaton PU-kehässä. Mutta jälleen kerran me siellä tuomarin tahdosta kierrettiin kehää ihan loppuun asti. Tuomarin ajatuksia tuntematta niin joka tapauksessa on aina mukava juosta näyttelyssä niin monta kierrosta kuin mahdollista. Juuson yksilöarvostelu (Harto Stockmari):
"Oikea sukupuolileima ja mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Hyvä kaula. Tilava runko, hieman pitkä lanneosa. Riittävän korkea hännänkiinnitys. Oikein kulmautunut ikäisekseen. Hyvä karva. Hyvä käytös. Liikkuu ikäisekseen hyvin."
ROP-veteraanikehässä otettiin jo tuomariteltta koirienkin hyötykäyttöön ja oleiltiin pääosin siellä. Juuso voitti Tier'mes Berliitan, joka on jo vuosia menestyksekkäästi veteraanikehiä kiertänyt. Kas että meille edustus isoihin kehiin osuikin just tällasille kaatosateille... No en valita sen enempää. :D

Hetken mieli teki kyllä painua pikavauhtia kotiin kuivien vällyjen väliin, mutta ei sinne isoihin kehiin nyt niin usein pääse, ettäkö oikeasti olisi BIS-kehät jättänyt välistä. Väliajalla poikkesin Jeren Peppi-tyttären omistajalla Hannelella. Samalla pääsi kuivattamaan niin vaateet, koiran, häkin kuin matkatilpehöörinkin. Mutta ennen kaikkea näki pienen tauon jälkeen Pepin livenä. On siinä energinen ja iloinen tyttö - yhä edelleen! =) Ja edelleenkin sukulaisuuden kyllä huomasi kaikissa eleissä ja tekemisessä.

Saavuimme pelipaikalle hyvissä ajoin ennen isojen kehien alkua, sillä arvostelujärjestys oli hieman epäselvä. Siinä odotellessa kerkesimme kastua ihan kiitettävästi (veteraanit arvosteltiin lopulta toisiksi viimeisenä), ja kehässä Juuso esiintyi vaatimattomasti märkänä rättinä. :P No toisaalta BIS-tuomari oli jälleen ulkomaalainen, joten suuria odotuksia mulla ei etukäteenkään ollut. Juuso esiintyi pitkänkin päivän päätteeksi reippaasti, joten jossiteltavaa ei jäänyt. Ainoa, mikä toki harmitti, oli se että vähän kuivempana Juuso olisi ollut tyylikkäämmän näköinen. Säille nyt ei tietenkään mahda mitään.
BIS-VET -kehässä ©Hannele Haavisto

31. elokuuta 2015

Mukavia ja ikäviä sattumuksia

Vietettiin eilen Juuson kanssa leppoisa laatuaikapäivä Kodin Terra -mätsärissä tuossa kivenheiton päässä. Hieno mies Juuso seuloutui parinkymmenen veteraanin joukosta sinisten ykköseksi, ja tyyppi jaksoi reippaasti esiintyä vielä Best in Show -kehässäkin painostavasta auringonpaisteesta ja ukonilmasta huolimatta.

Veteraanikehän jälkeen BIS-kehää odotellessamme käytin vanhuksen toteuttamassa itseään makkaransyöntikisassa. Jonossa omaa vuoroa odotellessamme Juuso katseli silmät pullottaen,  kuola valuen ja välillä nykien muiden koirien suorituksia. Kun tuli Juuson vuoro, päästin vain talutushihnan irti ja ahmatti ampaisi imaisemaan makkaravanan kitusiinsa. Ahne se on ahne vielä ikämiespäivilläänkin: Juuso voitti kisan ylivoimaisesti, oli ihan omilla sekuntiluvuillaan. :D Iän karttuessa Juuso on lakannut höntyilemästä ihan joka asian perään, mutta mikäli on kyse jostain syötävästä, muuttuu Juuso hetkessä pallosalamaksi. =)

Juuso keräsi palkinnoksi kaksi kassillista tavaraa mukaansa, rohmu. ;) Makkaransyöntikisasta tuli palkinnoksi muunmuassa hervottoman kokoinen pehmolelupossu. Vinkkikö... :D

Syy, miksi mä yhtäkkiä mätsärin meidän ohjelmistoon otin, ei olekaan niin hilpeä: naapurin kaksi koiraa karkasi pihastaan ja kävi Juuson päälle reilut pari viikkoa takaperin. Juuso sai mellevän vekin hännäntyveen, mutta haava on onneksi parantunut nopeasti. Ja itseasiassa jo hyökkäystä seuranneena iltana teräsmies oli kuin mitään ois tapahtunutkaan: liikkui, venytteli, nosti koipiaan normaalisti eikä käytöksessäkään näkynyt mitään poikkeavaa. Mätsärissä halusin nähdä, onko Juuson suhtautuminen toisiin koiriin muuttunut, mutta eihän tuo ollut moksiskaan - edes pörhentelemään tulleet nelijalkaiset oli Juusolle ilmaa. Mun rautahermo ♡ Ja hyvä, että Juuso pääsi mätsärissä noin pitkälle: testiin joutui myöskin se, että miten annetaan kopeloida itseään, varsinkin sieltä paranevan kohdan tienoilta. Ei aristeltu, hienosti meni sekin.
Juuson haava reilu viikko sitten

Välillä koirat pääsee karkaamaan, on siitä itselläkin kokemusta. Mutta että ulkoilutetaan koiria aidatulla mutta portittomalla pihalla (vaikka ois kuinka valmiina menemään takuuseen siitä, että ne ei karkaa tai käy muiden päälle), ei käy mun järkeen. Olin valmis jättämään koko episodin taakseni, kunnes olin paikalla todistamassa, että sama huoleton koiranulkoilutus senkun jatkuu. Eli mitään ei opittu... >:(

17. elokuuta 2015

Cimulien kokoontumisajot

Viikko sitten tehtiin Juuson kanssa koko päivän reissu Tammelaan, sillä kasvattaja-Erja oli jälleen kerran organisoinut perinteisen pentuemiitin. X-pentueesta ei ollut ketään päässyt paikalle, mutta muut pentueet olivat edustettuina, joista runsaslukuisimpana oli meidän Teet, ja joista Juuson lisäksi mukana menossa olivat sisko Saana (Tirlittan) sekä veli Tino (Tittelintuure). Me samat, jotka ollaan miitistä toiseen uskollisesti paikalle riennetty... Toisaalta on mukava katsella miittikuvia ja huomata niistä se kehitys, joka on tapahtunut pikkuhiljaa: ekassa tapaamisessa Juuso ja porukat olivat puolitoista vuotiaita, ja nyt seuraavaksi mittariin rapsahtaa 12 vuotta! Ihana oli myös kuulla, että pikkuvaivoja lukuunottamatta veteraaneilla on kaikki reilassa, joten ainakin tällä hetkellä odotettavissa olisi, että kahden vuoden kuluttua Tammelassa nähtäisiin edelleen Teeläisiä. =)
Veteraanit-Teet Saana, Tino ja Juuso sekä Meten tytär Nikki (toinen oikealta)

Suuri mielenkiinnon aiheeni Yyt eli Jeren lapset olivat edustettuina vain Chilin (Yxkuovsakasa) verran. Mutta voi Chili ♡ Oli tytär kyllä niin ulkomuodoltaan, luonteeltaan kuin eleiltäänkin ihan kuin iskä. Mulle tuli oikein kotoisa olo, kun sain tyttösen kainalooni tai kun ylipäänsä seurasin toisen menoa ja meininkiä. Ihanaa, että Jere on saanut aikaiseksi jotain tällaista!
Minä ja Chili: tyttären ja Jere-iskän yhdennäköisyys on ilmiömäinen

Chili oli näyttänyt toipuneen hyvin kevään hätäsektiosta ja oli vallaton ja veikeä itsensä. Ja ihanaa, että Sari ja Esko olivat tuoneet miittiin Jeren ensimmäisen lapsenlapsen Zhenin (Zurvivor). Sieltäkin löytyi joitain tuttuja ilmeitä ja eleitä. =)
Zheni

Uulaisista, jotka niinikään olivat ehtineet veteraani-ikään, paikalla olivat Umu (Umur) ja Jeren morsian Seni (Ustit). V-pentuetta edusti Roope (Veli-Valkotassu). Roopekin oli semmoinen pikku menninkäinen, kun sen tapasin ekassa pentuemiitissään, ja nyt sekin kolkuttelee veteraani-iän portteja. Aika rientää...

Ihana pentuemiitti, mukavat sukulaiset ja niiden omistajat, loistotarjoilut ja puitteet tapaamiselle. ♡ Erjalle miitin järjestämisestä ja ♡ Tiinalle, veli-Tinon omistajalle matkaseurasta! Aivan upea päivä jälleen kerran. Kuvia galleriassa.

12. elokuuta 2015

Paluu kesälomilta

Kesä sitten hurahti kuin huomaamatta - tai onhan tässä toki vielä aikaa, sillä melkein hellekelejä on joskus ollut vielä syyskuussakin. Ydinkesä kuitenkin sujahti ohi - ja sen kummemmin tekemättä mitään koirarintamalla. Meikäläisellä oli visioita, että oltaisiin esim. treenattu Jeren kepit valmiimpaan kuntoon, mutta toisin kävi: heinäkuun alussa vielä käytiin Jeren kanssa keppikurssilla, mutta sitten meidän harrastusrintama himmeni. Aika kului pääasiassa edellisessä postauksessa mainitsemaani koiratarhaprojektiin ja pihan kunnostustöihin ylipäänsä. Aamusta iltaan kiviä ja hiekkaa kuskanneena tai ojia kaivaneena ei enää jaksanut koiran kanssa treenaamaan lähteä. Niin sai pojatkin viettää vähän kesälomaa.

Heinäkuun lopulla käytiin Tuomarinkartanon kesänäyttelyssä Juuson kanssa. Kesä-Helsinki oli unohtumaton paikka meille vuosi sitten, mutta nyt näyttely olikin KV. Todelliset näyttelykoirat veivät kullat ja kristallit, mutta Juuso sai lyötyä rintamaan lovea VSP-veteraanin tittelin verran. Veteraaniurokset Juuso komeasti voitti, mutta voiton omassa luokassaan vienyt veteraaninarttu oli sitten Juusolle liikaa. Nyt oli nurmialusta liian mielenkiintoinen ja koira työläs esitettävä, joten sitäkin yksityiskohtaa vasten peilaten meni ihan hienosti.

Viime lauantaina oltiin Juuson kanssa Turussa Metsämäen raviradalla  kaikkien rotujen näyttelyssä. Juuso ylitti kaikki meikäläisen odotukset ollen VET ERI1 SA PU2 VSP-VET. Juuso piti nuoremmat haastajat aisoissa veteraanikehässä, ja SAn saatuaan pääsi kisaamaan PU-kehään.

Siellä tuomari hetken valikoimaa katseltuaan vinkkasi valiouros Lapinpeikon Nallekarhun ensimmäiseksi. Heti sen perään tuomari näytti meille paikan toisena. Kaksi koiraa löytyi vielä tuomarin papereista, ja lopuille annettiin kädenpuristus. Meitä neljää juoksutettiin aika kauan kehää ympäri, mutta järjestys pysyi lopulta samana.

Tuomarina hääri Juha Putkonen, joka arvosteli myös viime kesänä Forssa KR:ssä. Siksi oikeastaan halusinkin Turkuun mennä ja nähdä, onko linja säilynyt. Ja sehän piti: arvostelu on monin paikoin jopa sanasta sanaan sama kuin viime vuoden paperissa.

Juuson korvat aiheuttivat jälleen pienen episodin, kun tuomari tuli katsomaan Juuson etuprofiilia. Hetken Juusoa katsottuaan Juha Putkonen palasi tuomaritelttaan, mutta tuli uudelleen tarkastelemaan Juusoa edestä. Sitten alkoi ääneen pähkäily, että onkos tuo toinen korva taitto vai pysty, ja vähän Juuson korvan nypelöintiä ja taas pähkäilyä, että onko tuo korva aina ollut tuollainen. :D

"Naapurimme" Kirsi, joka tavallisesti on omien koiriensa kanssa liikkeellä, ja jonka kyydissä ollaan näyttelyihin matkattu, olikin tällä kertaa paikalla turistina ja kameran kanssa. Juusosta tuli aika täpäköitä kuvia, iso kiitos!!
Juuso ja Manta (Lecibsin Sikka), joka oli ROP ROP-VET
Jeren kanssa korkattiin treenisyksy Taija Salokanteleen agilitykursseilla, rata alla. Treenaamattomuus (vaikkakin loma tuli koirille tarpeeseen, kun niillä oli kevätpuolella sen verran paljon tuota ohjelmaa) näkyi Jeressä: sehän meinasi innostuksissaan ensialkuun mennä aidoista läpi. :D Itsekin olin kohtuu jäässä aluksi, mutta treenien loppuvaiheessa saatiin jo tosi hyviä ja onnistuneita pätkiä - sellaisia joissa näkyi nimenomaan yhdessä tekemisen meininki.

Me käytiin ennen kesätaukoa Taijan kurssilla yhdellä irtokerralla sisäänajamassa kouluttaja ja periaatteet. Tunnit ovat - voin jo näin lyhyen kokemuksen perusteella sanoa - yleensä myöhässä, mutta opetus on laadukasta, ja varsinaisen "oman treeniajan" ja kellon pirinän jälkeenkin voidaan jäädä hiomaan jotain tiettyä ohjauskuviota tai Taija mahdollisesti antaa suullista palautetta ja ohjeita jatkotreeneihin. Hyvissä hoiteissa ollaan siis tämä syksy. =)

Meidän sunnuntai-agsa palasi kesätauolta niinikään viime viikolla ja agilityohjaajien fysiikkatreenit pärähtävät käyntiin tämän viikon perjantaina. Syksy tuo tullessaan myös agilitykisat, joita oli parit potentiaaliset myös heinäkuussa, mutta jätettiin jopa ne väliin. Juuson karvanlähdön alkua olen tässä odotellut, mutta kun sitä ei ole kuulunut, olen uskaltanut sen taas pariin näyttelyyn ilmoittaa. Tätä menoa voidaan käydä vielä kohtuu myöhäänkin syksyllä ainakin jossain kehässä, mutta todellinen reaaliaikainen tilanne täytyy katsoa sitten lähempänä kunkin näyttelyn viimeistä ilmoittautumispäivää.

28. heinäkuuta 2015

Tarha

Operaatio pihankunnostus etenee ja osa sitä on ollut koiratarhan rakentaminen. Nyt tarha on viittä vaille valmis ja pojat pääsivät eilen ensimmäistä kertaa testaamaan uusia tiluksiaan. Joka paikka piti ensitöikseen tietenkin nuuhkutella sekä merkata omakseen. =) Lisää kuvia sitten, kun viimeistelytkin on kunnossa, ja voisihan sitä laittaa ennen ja jälkeen -kuvaparejakin, koska tontti on nyt aivan eri näköinen kuin silloin kun tähän muutimme. Koiratarhan tilalla muunmuassa oli tanssilavan kokoinen terassi, mutta koska se oli aivan liian iso ja epäkäytännöllinen, päätimme tehdä tilaa tarpeellisemmille rakennelmille.

18. heinäkuuta 2015

Sinulle on postia


Juuso sai menneellä viikolla postia Kennelliitosta. Sen valionarvo oli vahvistettu, ja postilaatikkoon kolahti siitä hyvästä kunniakirja. Olin jo viime vuonna päättänyt, että mikäli Juuso valioituu, tilaan sille myös Showlinkistä isomman ruusukkeen kuin mitä näyttelystä saa. Päädyin violettiin. =)

Mutta vielä ihanampaa postia saatiin Karjaan-näyttelyä seuranneella viikolla. Tulin yksi ilta töistä, ja kävin matkalla postilaatikolla. Siellä oli kortti. En tunnistanut käsialaa, ja hetken luulin, että kortti on tullut väärään osoitteeseen. En enää juurikaan saa perinteistä postia, kun lähes kaikki viestintä tapahtuu sähköpostissa, tekstareilla tai Facebookissa. Omaan muutaman tutun, jotka laittavat kirjeitä tai kortteja syntymäpäivän ja joulun aikaan, mutta tämän kortin käsiala ei täsmännyt heihin. Toisekseen nimipäiväni oli ja meni ja synttäreihinkin oli vielä matkaa. Mutta kun otin kortin käteeni, huomasin, ettei kortti ensisijaisesti ollutkaan osoitettu meikäläiselle, vaan vastaanottaja oli Cimulin Tiuhtiviuhti "Juuso". Käpäläkallion kennelin Seija, poikien leikkikaverien Ruskan ja Usvan omistaja, oli muistanut Juusoa tähtihetken johdosta. Myöhemmin Seija kertoi, että oli ostanut kortin jo aikapäiviä sitten ja odottanut vain oikeaa hetkeä, jolloin voisi sen Juusolle lähettää. Aivan ihana ele. Liikutun vieläkin pelkästä ajatuksesta, vaikka kortin saapumisesta on jo useampi viikko. Ja millainen luotto Juusoon! =)

1. heinäkuuta 2015

Juuso on FI MVA!

Aivan huikea viikonloppu takana. Mä leijun vieläkin. Vähän jälkijättöisesti ja pikkuhiljaa on alkanut tajuamaan, mitä oikeasti tapahtuikaan... Juusosta tuli sunnuntaina valio! :´D

Niin ne SERTit vaan tulee silloin, kun sitä osaa vähiten odottaa. Oltiin siis Karjaalla, ja mun ennakko-odotukset olivat hieman latistuneet jo ennen juhannusta, kun kuulin, että myös Lumiturpa Eppu oli ilmoitettu samaiseen näyttelyyn ja veteraaniluokkaan. Eppu on kansainvälinen muotovalio ja multivoittaja messarista, erittäin kokenut ja paljon näyttelyissä käynyt koira. Lisäksi Eppu on Juusoa puolitoista vuotta nuorempi. Me oltiin selkeitä haastajia tässä taistossa. Olin varma, että mikäli Juuso kakkoseksi veteraaneissa jää, saataisiin heittää hyvästit SAlle ja jatkokilpailuille.

Näyttelyt nimittäin ovat meikäläisen kokemuksen perusteella monesti menneet niin, että valioluokassa kisaavat koirat saavat helpommin SAn kuin muihin luokkiin ilmoitetut. On tässä ollut näyttelyitä, jossa valioiden kaikki sijoitetut on palkittu SAlla, kun muissa luokissa se on irronnut vain luokkavoittajalle. Ja veteraanit välillä kärsivät siitä, että esiintyvät valioiden jälkeen: jos SAta on jaettu valioille enemmänkin, saattaa tuomarin SA-kiintiö täyttyä, ja veteraaneille ei sitä heru kenellekään. Siitä syystä olin vähän huolissani Karjaan ennakkoasetelmista. Tämän lisäksi Karjaalle oli tulossa muutama muukin lappalaisuros, joka kärkkyi sitä viimeistä SERTiään.

Tuomarina Karjaalla toimi Rune Fagerström, joka arvosteli lappalaisia nyt ensimmäistä kertaa. Vertailukohtia ei siis KoiraNetistä ollut löydettävissä.

Meikäläistä huoletti myös ruohoalusta, jolla kehät olivat. Juuson kuono osoittaa helposti nurmella maahan, ja silloin se on työläs esitettävä. Vaan Juusopa yllätti, ravasi hienosti ja poseerasi myöskin vaivattomasti - vieläpä helteestä huolimatta. 

Niinhän siinä kävi, että Eppu voitti meidän luokan, mutta sen vanavedessä myös Juuso sai ERI SAn. Paras uros -kehässä oli seitsemän osanottajaa. Ensimmäinen yllätys koettiin, kun AVO-urokset (mukana Salo KR:ssä pari viikkoa sitten SERTin saanut koira) käteltiin kehästä. Lopulta meitä jäi jäljelle neljä. Sitten tuomari vinkkasi Epun jonon kärkeen. Hetken muita kilpailijoita katseltuaan, tuomari osoitti meidät Epun perään (toinen yllätys) ja antoi sitten käskyn juosta kehä pari kertaa ympäri. Tajusin kyllä heti, mitä sen hetkinen asetelma tarkoittaisi, mutta olin sillä hetkellä myös satavarma, että järjestystä tultaisiin vielä muokkaamaan. Kolmas yllätys oli se, ettei sitä muutettu. Juuso siis Karjaalla VET ERI2 SA PU2 SERT > FI MVA!!! Voi Juuso minkä teit ♡ Arvostelu oli seuraavanlainen:
"Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvä sukupuolileima. Hyvänmallinen pää, kallossa oikea vahvuus. Hyvä otsapenger. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takaa. Hyvä runko. Lanne saisi olla tiiviimpi. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvä karva ja häntä. Hieno luonne, hyvin esitetty."
FI MVA Cimulin Tiuhtiviuhti - kuulostaapa se kivalta =)

Tää oli kyllä niin ihana asia mutta toisaalta myös helpotus. Totta puhuen meikäläistä alkoi huolestuttamaan, että meiltä loppuu aika kesken. Fakta on se, että Juuso ei tuosta nuorru, ja vaikka se nyt on todella hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, alkaa ikääntyminen siinä näkyä ennemmin tai myöhemmin. Vastaavasti nuoria ja vetreitä haastajia näyttelykehiin tulee jatkuvasti lisää. Se, miten kauan Juuso pystyy pistämään kampoihin nuoremmilleen, jää nähtäväksi. Toistaiseksi se on sujunut oikein hyvin.

Viikkoa ennen juhannusta oltiin kotinäyttelyssämme Salossa. Juuson VSP-VET -putki sai jatkoa ja tyyppi sai oikein komean kokoisen puna-vihreän ruusukkeen palkinnoksi. Facebookissa veistelinkin, että mahtaako väriyhdistelmä olla enne (MVA-ruusuke on virallisesti puna-vihreä). Ja mites kävikään... :D
Juuson kanssa Salon kaikkien rotujen näyttelyssä

Nyt tulee vähän tavallista pidempi väli näyttelyissä, kun kuukauden päästä mennään Tuomarinkartanolle Helsinkiin. Toivottavasti Jeren Peppi-tyttö tulee sinne myös.

21. kesäkuuta 2015

Kisat ja kepit

Blogi raahaa taas hieman jälkijunassa, mutta tässä Jeren viime viikkojen kuulumiset. Ollaan käyty Jeren kanssa kaksissa kisoissa, joista ensimmäiset olivat toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja toiset Jeren syntymäpäivänä 5.6.

SWATin järjestämissä kisoissa toukokuussa rata olikin hyppäri (eli ei Jeren lemppareita kontaktiesteitä). Radalla oli sen sijaan kinkkisiä esteiden suorittamisia useampaan kertaan eri kulmista ja suunnista sekä pimeitä kulmia.

Me selviydyttiin radasta kuitenkin ihan hyvin, tuloksena vain viisi virhepistettä. Sikäli jäi hampaakoloon, että Jere kävi kesken suorituksen kerjäämässä ratahenkilön paraikaa syömää leipää. Aikaa tuhraantui sen verran, että jos se olisi jäänyt tekemättä, oltaisiin me oltu heti peräperään toisen kerran podiumilla. Nyt neljäs sija. Jere ei haksahtanut ansoihin; ja ennenkaikkea meikäläinen oli läpi radan ajan tasalla, ja mulla oli itseasiassa koko ajan aika seesteinen olo. Kaikenkaikkiaan jäi aika hyvä maku: se oli meidän eka hyppäri. Toisekseen virhepisteiden vähyys ilahduttaa. Kun Jere tavallaan pakotti siirtämään meidät mölliluokkaan, olin aikast varma, että tullaan tahkomaan melkoisia virhepistemääriä pitkä tovi. Nyt ollaan nyt heti kaksissa kisoissa vedetty vain yhdet virheet per rata. Mahtavaa Jere!!

Toiset kisat sen sijaan paljastivat Jeren häiriöherkkyyden, jota sillä on ihan kohtalaisesti. Jere on tosi temperamenttinen: se näkee ihan kaiken ympärillään - ja jopa jotain sellaista, jota ei ole edes olemassa. Silloin, kun pystyn luomaan suorituksen ajaksi meidän ympärille kuplan, jossa asiat tehdään, tekee Jere ne, vaikka sitten itse vähän sössisinkin. Mutta silloin, kun homma alkaa karata lapasesta, se tosiaan tekee niin lumipalloefektin lailla.

Niin kävi meidän agilityseuran järjestämissä kisoissa Herra Huumorin synttärinä. Jere pisti merkkipäivän kunniaksi homman ihan lekkeriksi. Sillä oli varsinainen tänään kiinnostaa kaikki -päivä. :D Tyyppi täytti tosiaan seitsemän vuotta, ensi kesänä se on jo veteraani-ikäinen. Ja mistäkö mä sen huomaan..? No en mistään!! :D Jere höperö, aina ei tiedä, mitä susta sanoisi...

Anette Lindell ilmoitti kotisivuillaan keväällä, että hän olisi järjestämässä keppejä painottavan treenikurssin EHYTillä. Me jätettiin siis meidän normiagsat EHYTillä pois, ja siirryttiin keppisulkeisiin. Tää tuli niin sopivasti! =) Oltiin perustreenien ohessa vähän kokeiltu keppejä, ja Jere hoksasi homman tosi hyvin. Me alettiin harjoitella keppejä 2x2 -mentaliteetillä, josta näyte löytyy esim. Susan Garrettilta. Pääpiirteittäin homma menee siis niin, että ensin otetaan treeneihin mukaan keppipari, joka asetetaan radalle kujaksi. Koira juoksee kujasta läpi uudelleen ja uudelleen, ja alkaa saada tatsia keppeihin. Sitten otetaan radalle toinen keppipari, joka asetetaan edellisen keppiparin jatkoksi, ja joista koiran on edelleen juostava läpi. Sitten keppipareja aletaan pikkuhiljaa kääntämään niin, että ne lopulta ovat suorassa linjassa toisiinsa. Jossakin (koirakolle sopivassa) vaiheessa otetaan mukaan kolmas keppipari jonon jatkoksi (tai edelle, miten paras), jota niinikään aletaan käännellä kujaksi osaksi keppirivistöä.

Jere on ollut supernopea oppija. Se hoksasi homman jo kokeiluvaihessa, ja sama laulu jatkui myöhemmin treeneissä. Ainoa ja iso ongelma onkin ollut Jeren vahva kontakti meikäläiseen: se saattaa kesken suorituksen alkaa hakea meikäläistä katseellaan, että huomaatko miten hienosti tässä menen. Tätä ongelmaa on kitketty ja treenattu.

Meillä on tällä hetkellä menossa kuusi keppiä eli kolme keppiparia ja ne ovat suorassa linjassa. Jere hyväksyy jo takaleikkauksenkin kepeillä, vaikka esim. putkella takaleikkaus on joskus sille haasteellinen...

10. kesäkuuta 2015

Osumaa

Jere on näköjään ottanut matsia "jonkun" kanssa. Tänään huomasin pienen vekin sen kuonossa suun yläpuolella. Tämä joku voi sitten olla ihan mikä vaan. Jere kun on luontokappaleiden suhteen täys peto, ja sille kelpaa kaikki hyttysestä peuroihin - kaikkea ajetaan takaa saalistus mielessä. Tänne sisälle eksyneet kärpäset ja hämähäkit menevät välipalaksi, ja ainakin yhden oravan sekä yhden naakan Jere on napannut (olen ollut todistamassa).

Olin ihan järkyttynyt ja lamaannuin hyväksi toviksi, kun yksi kesäilta jo useampi vuosi takaperin oltiin poikien kanssa lenkillä, ja pyörätien poikki lyllersi siili. Kaksikko kiinnostui liikkujasta kovasti, mutta Juuson innostus lopahti, kun siili pysähtyi ja vetäisi itsensä rullalle. Jere sen sijaan tempaisi piikkipallon suuhunsa ja alkoi paiskoa sitä kuin räsynukkea. Tätä toistui niin kauan, kunnes selvisin järkytyksestäni ja vedin Jeren pois siilin luota. Tyypin ikenet vuotivat verta, mutta ei se Jereä haitannut. Siilit kiinnostavat edelleen, mutten päästä Jereä enää niiden lähelle. Jäniksenkin Jere takuulla tappaisi, jos saisi kiinni. Jeressä on kyllä (mun mielestä) epätyypillisen kova saalisvietti paimenkoiraksi...
Ei tarvitse sanoakaan, että ampiaiset ja muut vastaavat niinikään kiinnostavat Jereä. Olen kieltänyt koskemasta ja se on totellut. Mutta silloin kun en ole paikalla ja näkemässä, pörriäiset kyllä listitään. Jere on selvinnyt tähän asti voittajana. En nyt sitten tiedä, mikä Jeren kuonoon on osunut. Sen naama ei ole ollut turvoksissa tai vuotanut verta. Ainoa näkyvä todiste on tuo pieni vekki.

8. kesäkuuta 2015

Näyttelyviikonloppu

Viime viikonloppu meni Juuson kanssa - yllätys yllätys - näytelmöidessä. Alunperin olin menossa vain Pöytyälle lauantaina, mutta viime tipassa pistin ilmon myös Mynämäelle sunnuntaiksi.

Pöytyälle oli ilmoitettu vähän päälle 20 lapinkoiraa. Luokat ei oikein olleet jakautuneet tasaisesti: esimerkiksi junnu-uroksia ei ollut ensimmäistäkään ja valiouroksiakin vain yksi, kun taas veteraaniuroksia oli kolme ja valionarttuja neljä.

Tuomarina toimi Sakari Poti. Tämä setä oli kanssa vähän erilaisempi kuin valtaosa meillä olleista tuomareista. Mulle tuli mieleen Esko Nummijärvi, joka oli Raumalla viime kuussa. Tämäkään ei käsitellyt koiria juurikaan. On kuulemma tehnyt näin ennenkin (esimerkiksi on pyytänyt handlerin itsensä näyttämään koiran hampaat, me ei tosin edes hampaita esitetty), mikäli on ollut tiedossa jotain koirien epidemioita, ettei tuomari omalta osaltaan levittäisi niitä. En tiedä, oliko nyt tästä kyse, mutta ihan fiksu ajatus ja toimintatapa mun mielestä, jos näin oli.

Mittakeppi sen sijaan viuhui kehässä ahkeraan. Tosin Juuso vältti tämänkin, Potille riitti kun kerroin hänelle koiran korkeuden. Tarkka mittatuloshan löytyy, se on tehty jalostustarkastuksessa - 48,5cm. =) Juosta sen sijaan saatiin ja paljon - jopa enemmän kuin Raumalla. Nummijärvi on kuuluisa juoksuttamisestaan, mutta ei se ollut mun mielestä mitään tähän verrattuna. En lopulta pysynyt laskuissa, kuinka monta kertaa kierrettiin kehää.

Juuso Pöytyällä VET ERI1 SA (PU5) VSP-VET. Me roikuttiin paras uros -kehässä mukana ihan loppuun asti, mutta ei kyllä harmita, vaikka ilman virallista sijoitusta lopulta jäätiinkin. Mä olen vaan niin onnellinen SA:sta! Juuson arvostelu:
"Musta vaalean ruskein merkein. Keskikokoinen. Oikeat mittasuhteet. Voimakastyyppinen. Voimakas, komea pää. Taittokorvat. Erinomainen runko ja raajarakenne. Hyvä turkki ja häntä. Vielä kovin kevyt liike. Miellyttävä luonne."
Pöytyällä pääsin osalliseksi myös tyttöjen kehään, kun Kirsin koirista sekä Alma (L. Pirttihirmu) että Vilma (L. Dillin-Dallin) saivat ERI SA:n, joten sain PN-kehässä handlata Vilmaa. Kirsille kiitos luottamuksesta! Meillä oli rouvan kanssa ihan kivaa. =)
VSP-VET Juuso - on se komea! ♡

Sunnuntain näyttelyssä oli sitten vaivaiset kahdeksan lapinkoiraa! Juuson ei kuitenkaan tarvinnut täälläkään olla luokassaan yksin. Mynämäellä tuomaroi Esa Ruotsalainen, joka myös kasvattaa lapinkoiria. Oli kyllä miellyttävä tuomari, todella rauhallinen ja käsitteli koiria hyvin helläkätisesti; ja lisäksi mä vaan tykkään näistä, jotka perustelee ratkaisujaan myös suusanallisesti. Juuson rivi sunnuntaina VET ERI1 VSP-VET ja arvostelu:
"Erittäin hyväntyyppinen, mittasuhteiltaan hieman pitkä uros. Oikeailmeinen, hieman kapeakalloinen pää. Kookkaat korvat. Hyvä rungon vahvuus, pitkä lanneosa. Hyvät kulmaukset. Riittävä luusto. Tasapainoiset liikkeet. Miellyttävä käytös."
Kookkaat korvat! :D Tää oli uutta. Voi mun korvaeläin... Mynämäeltä ei saatukaan palkinnoksi pokaalia, vaan näyttelystä vastaavan seuran juhlavuoden kahvimukin. =) Oli kaikenkaikkiaan varsin onnistunut viikonloppu meiltä, vaikka se viimeinen SERT nyt antaa odottaa itseään. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen Juuson edesottamuksiin niin Pöytyällä kuin Mynämäelläkin. Ja kun Juuso on niin helppo: mä voin täysin luottaa Juusoon ja sen esiintymistaitoihin. Poseeraamisessa saa välillä hakea asentoa uudelleen, kun Juuso on kovin helposti innostuvaa tyyppiä. Siinä vaiheessa, kun Juuso alkaa vispattamaan häntäänsä, tiedän, että haukku ei ole kovin kaukana. Silloin pitää vähän toppuutella vanhuksen intoa, mutta juoksutustilanteessa mun ei tarvi kuin olla ja mennä siinä vierellä.

Ensi viikonloppuna onkin vuorossa  kotinäyttelymme Salo KR. Ihanaa, kun ei tarvitse istua autossa kuin korkeintaan semmoiset kymmenen minuuttia. =)

25. toukokuuta 2015

Jokirannan kevätkorkkaus

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna käytiin jokirannassa vaihtamassa vapaalle. Todistusaineistoa siitä, olkaa hyvä:
Jere luopui talviturkistaan; joku vedeneläjäkin kohtasi loppunsa siinä samalla
Se nyt vain on niin, että minä en ui tänäkään vuonna
Nyt saa rääkyjät kyytiä!
Juurakot suolistan myös...
...ja tän hanskankin tapan
Vanhako ei muka jaksa? Hah!
Vielä kehtaa tulla illistelemään
Jere harjoittelee A-estettä luomusti - kiipeä kiipeä!
Mulla oli ihan kivaa tänään!