Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

29. heinäkuuta 2014

Kerran vielä...

Hehkutetaan tuota upeaa veteraanimiestä vielä kerran. Lupasin lauantaina oikein todistajien läsnäollessa olla vaivaamatta Juusoa millään lailla pariin päivään, kun näyttelystä kotiudumme. Vasta tänään otettiin Juusosta ja palkinnoista edustuskuvat. Voi murua

27. heinäkuuta 2014

Helsinki KR

Huh hellettä Helsingissä! Eilen oltiin Juuson kanssa Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella kaikkien rotujen näyttelyssä. Jälleen kerran pääsi Juuso naisväen kanssa matkaan, kun tässä ihan lähellä asuva Kirsi lähti omien pörröjensä Vilman (Lapinpeikon Dillin-Dallin) sekä Alman (Lapinpeikon Pirttihirmu) kanssa samaan näyttelyyn. Veteraani-Vilma ei ollut järin ilahtunut uudesta matkaseuralaisesta, mutta Almalla oli maailmankirjat ihan sekaisin.

Lapinkoirakehä oli määrä alkaa vasta puoliltapäivin, mutta kun paikanpäälle saavuttiin, huomasimme kehien olevan reippaasti myöhässä. Kehä alkoi lopulta toista tuntia myöhässä. Siinä helteessä se oli melko tuskastuttavaa. Koirilla oli ihan lokoisat oltavat: itse olin ostanut viilentävän maton, jonka levitin Juusolle näyttelyhäkin pohjalle. Kirsi, joka on paljon kehiä kiertänyt niin Vilman mutta myös jo edesmenneen lapinkoirauroksensa kanssa, oli osannut varautua kaikkeen: oli tuuletinta, avaruuspeittoa, pakastimessa jäädytettyjä pyyhkeitä jne. Me ihmiset taidettiin lopulta hikoilla kehässä ja sen laidalla ehkä jopa enempi.

Tällä kertaa Juuso oli veteraaniluokassa yksinään. Yksilöarvostelussa Juuso sai ERIn sekä SAn. Paras uros -kehässä ei ollut kuin kolme koiraa. Erja Nummi ei todellakaan ollut mikään ERI-automaatti. Lappalaisia ennen kisanneissa porokoirissa uroksille ei jaettu SERTiä ollenkaan, koska ei ollut SAn saaneita koiria. Aikansa koiria katseltuaan tuomari vinkkasi Juuson jonon kärkeen. Kun kunniakierros oli tehty, pysyi järjestys samana, joten Juusolle napsahti PU1-sijoitus sekä toinen SERT. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoakaan, miten haltioitunut mä siinä vaiheessa olin.

Rotunsa paras veteraani -kehässä Juuso sai vastaansa Vilman, jolle Juuso oli hävinnyt Karjaalla. Nyt osat kääntyivät toisinpäin, ja Juusolle ensimmäinen ROP-VET. Jeee! =)

Rotunsa parhaan tittelistä Juuson kanssa kisasi valiotyttö Tilkkuturkin Bunahilkka. Juusoa kiinnosti takana tuleva tyttö kovasti, eikä sen päätä meinannut saada käännettyä menosuuntaan laisinkaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuomari alkoi tutkia koiria uudelleen. Juusoa tutkittiin myös PU-kehässä, ja myös muita koiria tutkittiin yksilöarvostelun lisäksi. Siinä syy kehien myöhästelylle. Sitten tehtiin vielä toinen juoksukierros. Kun tuomari ojentaa mulle ROP-ruusukkeen, hän sanoo: "Tämäkin kehä menee nyt näinpäin. Tässä veteraanissa vaan on sitä jotain." Ihanasti sanottu! Juuso siis VET ERI1 SA PU1 SERT ROP ROP-VET. Aivan käsittämätön päivä!! En ois ikinä uskonut, että toinen SERT tulee näin nopeasti ensimmäisen perään, ja lisäksi vielä molemmat ROP-tittelitkin... Juuso
"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä rungon tilavuus ja luuston vahvuus. Kauniit pään linjat, oikea ilme. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Oikeanlaatuinen karvapeite. Tehokkaat liikkeet. Erinomaisessa kunnossa oleva veteraani."


Ryhmäkehät meni ihan harjoitteluksi ja kokemuksen kartuttamiseksi. Mä olin koko ajan ihan ulalla, ja meinasin missata veteraanikehänkin tyystin. Yhtäkkiä havahduin, että kuulutettiinko ne veteraanit. Menin kehän laidalle varmuuden vuoksi kurkkimaan ja siellähän ne olivat. Onneksi kerettiin vielä jonon jatkoksi.

Tuomari Hanne Laine Jensen oli meistä enää parin koiran päässä esiarvostelukehässä, kun aloin katsomaan, että mitenkäs se Juuso seisoo ihan hassusti mun vieressä. Sitten tajusin, että poika on nostanut koipeaan ja lorottaa siinä keskellä kehää ihan tyytyväisenä. Onneksi sentään lopetti ennenkuin tuomari kerkesi meidän luo. Poistuessamme esiarvostelukehästä ja matkatessamme ison kehän sisääntuloa jonottamaan, alkoi Juuso hanaamaan tolkuttomasti vastaan. Alkoi olla vähän kiire, joten en vilkaissut Juusoon, vaan koetin vetää sitä mukaani mutta hanaaminen vaan jatkui. Siinä vaiheessa käännyin ja huomasin, että Juuso vääntää torttuja. Ei ole totta!! Aloin jo huhuilla lähinnäolevilta muovipussia, mutta Kirsi kerkeää ryntäämään paikalle ja sanoo, että menkää vaan, mä hoidan tämän. Kirsi oli muutenkin suureksi avuksi: tiesi kertoa, mitä pitää tehdä ja minne mennä. Ei tällainen maalainen ois yksin pärjännyt. :D

Ei tullut ryhmistä enää menestystä, mutta oli kertakaikkisen hieno kokemus kylläkin. Juusokin oli siinä vaiheessa päivää kohtalaisen puhki. Tää päivä ei kyllä unohdu ikinä! =)
Vilma, Alma ja Juuso - kotimatka voi alkaa

Ruskan ja Usvan luona kylässä

Käytiin toissa päivänä Seijan luona jo tutuiksi tulleita Ruskaa (Miskajasmin Naruska) ja Usvaa (Käpäläkallion Peikotar) tervehtimässä. Tytöillä on kotipihassaan tilava koiratarha, johon saattoi nelikon päästää vapaaksi riekkumaan. Ja vauhtia kyllä piisasikin, vaikka hellekin oli melkoinen. Tarha oli kuitenkin varjossa, ja iltapäivän kääntyessä iltaan ilmakin viileni siedettäväksi. Oli taas mukava nähdä ja rupatella Seija, ja pojat olivat jälleen ollakseen naisseurassa. =)

Ensin vähän poseerattiin, Jere ja tytöt...

...ja sitten Juuso tyttöjen rinnalla:
Usva poseeraa
Jere ilta-auringossa
Ruska piti muun lauman taas nuhteessa

Jere ja Usva löysivät taas toisensa:
"Hohhoijaa, riehukaa te junnut ja lapsenmieliset"
Usvakin joutui välillä vetämään henkeä
Ruskan lekottelutyyliä

Usva haki myös Juusoa leikkimään. Juuso alkoi aika äkkiä komentamaan pikkuviikaria, ja Jerestä taas tuli mustis - mun leikkikaveri:
"Me tahdotaan sisälle!"

8. heinäkuuta 2014

Agiliitäjä ja kehäkettu

Aivan käsittämätön viikko takana! Ei voi vieläkään ymmärtää, että asiat ovat menneet niinkuin ne nyt ovat menneet. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna reissattiin Juuson kanssa sen synnyinseuduille Tammelaan päämääränä Forssan kaikkien rotujen näyttely. Myös Juuson kasvattaja saapui paikalle Jeren Chili-tyttären kanssa. Chilistä oli ehtinyt kasvaa todella kaunis tyttö, jolta löytyy isänsä tempperamentti, vilkkaus ja hellyydenkipeys. Neitosella oli kova hinku päästä telmimään meidän vanhuksen kanssa, mutta Juuso pistettiin napakasti ruotuun, kun se kävi liian tuttavalliseksi. Toisaalta Chili omi Juuson ihan kokonaan, eikä muilla lapinkoiratytöillä ollut mitään asiaa tulla herralle liehakoimaan. Erja naureskelikin, että eipä ole Chilissä ennen mustasukkaisuutta ilmennyt.

Chili oli nyt toista kertaa näyttelykehässä ja tulos AVO ERI4 SA. Mahtavaa, onnea Erja ja Chili! Juusolla oli veteraaniluokassa vastassaan Lecibsin Voltti, joka oli mulle ihan uusi tuttavuus. Tosin niin oli moni muukin suomenlapinkoira tässä näyttelyssä, sillä nyt oltiin taas vähän eri ilmansuunnassa ja maisemissa kuin viimeksi. Juuson rivistö Forssassa VET ERI1 SA VSP-VET.  Olin oikein tyytyväinen Juuson edesottamuksiin.
"10v. Hyvässä kunnossa esitetty hyvänkokoinen veteraani. Rungoltaan hieman pitkä. Kokoon sopiva luusto. Hyvä pään profiili. Eriparikorvat. Tummat, pyöreät silmät. Hyvä purenta. Hieman kevyt kuono. Oikeanmallinen rintakehä. Olkavarret tulisi olla viistommat. Hyvin kulmautunut takaa. Karvanlaatu oikea. Kaunis häntä. Liikkuu iän tuomalla arvokkuudella. Pitkä lanneosa." (Juha Putkonen)


Viime keskiviikkona oltiin Jeren kanssa ihkaensimmäisissä agilitykisoissamme. Olin ilmoittanut Jeren kahdelle radalle. Mä en osannut odottaa Jereltä yhtään mitään, sillä liikkuvia osasia oli liikaa: sen lisäksi, että nämä olivat meidän ekat kisat, oltiin me myös ensimmäistä kertaa ulkokentällä. Kentällä sai olla kisojen ajan muitakin koiria, ja mietin, miten mahtaa Jeren keskittymiskyky pitää. Päällepäätteeksi mä olen ainakin meidän treeneissä kokenut melkoista epävarmuutta omista radanlukutaidoistani. Mulle ei aina ole selvää, miten millekin esteelle kannattaa tulla ja miten siirtyä seuraavalle. Sitten saatan alkaa kesken radan säveltämään jotain ihan uutta ja paketti hajoaa. Nyt kisatilanteessa ei ollut edes ketään, jolta olisi voinut kysyä vinkkejä, vaan piti tulla toimeen omillaan. Lisäksi mua arvellutti se, mitä Jere tekee, kun otan siltä valjaat pois ennen lähtöä. Kisojen säännöt kieltävät pannat, valjaat yms. Me ei oltu tätä harjoiteltu, ja kotioloissa valjaiden poisottaminen tarkoittaa, että on "vapaa" - saa mennä.

Ennen meidän luokan alkua oli viiden minuutin mittainen rataantutustumishetki, ja melkein heti koin jonkunlaisen ahaa-elämyksen - mulle valkeni nopeasti, miten rata kannattaa mennä. Tässä meidän rata:

Eka startti meni aika pitkälti kokeilemiseksi ja kokemuksen kartuttamiseksi. Jere oikaisi heti ensimmäisen esteen ja meinasi mennä putkestakin ohi. Viime tipassa sain pojan käännytettyä oikeaan suuntaan, mutta vauhtihan siinä pysähtyi ihan täysin. Mun moka, olin sijoittunut suhteessa esteisiin väärin. Myös 8. ja 9. esteen välissä tapahtui "jotain" ja putkella mulle tuli älytön kiire, jotta olisin kerennyt ohjaamaan Jeren viimeiselle esteelle. Jeren aika 20,44sek ja virhepisteitä 15. Radan ihanneajaksi oli määritelty 35 sekuntia, joten melkoista haipakkaa mentiin töpeksimisistä huolimatta.

Toinen rata oli jo melko lupauksia-antava: ainut virhe tuli 8. esteellä, jonka Jere oikaisi. Muuten rata tuntui etenevän oikein tasapainoisesti ja jouhevasti. Jeren aika 15,65sek ja virhepisteitä se 5. Tuli oikein hyvä mieli: ollaan vasta vajaa vuosi oltu lajin parissa, ja miten nopeasti Jere on oppinut. Hitsi mä olen ylpeä tuosta pikku höperöstä! ♡ Ja mitä tuli niihin liikkuviin osiin, niin ne pysyivät visusti paikoillaan. Jereä eivät ulkopuoliset asiat häirinneet yhtään, ja se keskittyi vain ja ainoastaan muhun ja rataan. Uudestaan mennään kisaamaan ihan varmasti!

Sunnuntaina oltiin Juuson kanssa taas reissun päällä. Nyt suuntasimme Karjaan kaikkien rotujen näyttelyyn. Suomenlapinkoirille oli tullut tuomarimuutos, kun Tanya Ahlman-Stockmari oli vaihtunut Zidy Munsterhielm-Ehnbergiksi. Kesä ja karvanlähtö sekä lähestyvä Maailmanvoittaja-näyttely alkavat kai pikkuhiljaa karsia osallistujamääriä: Forssassa lappalaisia oli 37kpl, nyt Karjaalla enää 17.

Näyttelyjännitystä lieventääkseni yritin mahdollisimman paljon seurustella tuttujen kanssa kehän laidalla ja tutustua uusiin. En siis seurannut kehiä ollenkaan. Ja sitten tulikin meidän vuoro. En muistanutkaan, että Zidy tutkii koirat niin perusteellisesti. Olenhan mä Jeren kanssa ollut ko. tuomarin kehässä, mutta siitä on aikaa. Juuso sai yksilöarvostelussa ERIn ja SAn. Seuraavaksi siirryttiinkin paras uros -kisaan. Vasta siinä vaiheessa mä tajuan, että kehässä ei ole Juuson lisäksi kuin yksi koira, jonka tiesin olevan valio. Kun kunniakierros on ravattu, kuuluttaa kehäsihteeri: "Veteraani tänään PU2. Ottaako vastaan SERTin?" Hädintuskin saan hengähdettyä, että juu ottaa. Juuso siis Karjaalla VET ERI1 SA PU2 SERT VSP-VET. Aivan käsittämätöntä... Juuso minkä teit! ♡ Vanhanherran arvostelu:
"10v. Erinomaisessa kunnossa. Kaunis pää. Hyvä purenta. Hieman veltot korvat. Hyvät kulmaukset. Erinomainen rintakehä. Vahva selkä. Hyvä häntä. Hyvät liikkeet. Hyvä karva ja luonne."
Juuso ja kotiintuomiset